Otto Koivula siirtyy kuuden Pohjois-Amerikan kauden jälkeen SHL:n kärkiseuraan Växjö Lakersiin.
25-vuotiaana Otto Koivulan pelit Pohjois-Amerikassa ovat ainakin toistaiseksi ohi, kun hyökkääjä on tehnyt sopimuksen SHL:n kestomenestyjän Växjö Lakersin kanssa. Otto Koivula pelasi kuusi kautta Pohjois-Amerikassa, mutta New York Islandersin riveissä 28 ottelua ja neljä syöttöpistettä. AHL:ssä Koivula pelasi peräti 282 ottelua tehopistein 65+117=182.
25-vuotias Koivula on solminut kaksivuotisen pelaajasopimuksen SHL-seura Växjö Lakersin kanssa. Joukkue kuuluu sarjan kärkiryhmiin, ja kymmenen edellisen kauden aikana Växjössä on juhlittu mestaruutta neljä kertaa. Viime kaudella tie tyssäsi välieriin.
− On hienoa päästä osaksi voittajakulttuuria. Mahdollisuus taistella mestaruudesta menestyksekkään joukkueen kanssa teki minulle valinnasta helpon. Olen valmis aloittamaan uuden luvun urallani, kommentoi Koivula seuran verkkosivuilla.
Nokian Pyryn kasvatti Koivula pelasi ennen Pohjois-Amerikan vuosiaan Ilveksessä, jossa hän voitti mm. U20-mestaruuden vuonna 2016 ja Liigan vuoden tulokkaan tittelin vuotta myöhemmin. Kaudella 2020−21 Koivula käväisi HIFK:ssa, kun koronatilanne viivästytti Pohjois-Amerikan sarjakausien alkua.
