Maustetytöt: Kaisa Karjalainen ja Anna Karjalainen KUVA: AKI ROUKALA
Maustetyttöjen neljäs pitkäsoitto Itken jos mua huvittaa ilmestyi tänään. Albumilla on kymmenen pirteää kappaletta, joiden aiheisiin kuuluvat mm. kiertue-elämän riemut, koulukiusaaminen, syömishäiriö, elämänhallintaongelmat ja alati lähestyvä kuolema.
Levy on äänitetty göteborgilaisella analogistudiolla Gustav Ejstesin ja Mattias Glavån tuotannossa. Albumilla kuullaan myös Ahti Marja-ahon sovittamia jousia sekä lapsikuoro.
– Ollaan päästy leikkimään erilaisilla vanhoilla syntikoilla ja efekteillä. Sähkökitaran ohella on soitettu akkaria ja synabassojen lisäksi meillä on vaihteeksi kuultavissa ihan oikeaa bassoakin, kuvailevat äänityssessioita Kaisa ja Anna Karjalainen.
Albumin ensisingle Oslo Helsinki Berliini Kokkola purki duon kokemuksia maailman keikkalavojen kiertämisestä. Toinen single, yhteistyössä Mannerheimin lastensuojeluliiton kanssa julkaistu Hapentuhlaaja eläytyi koulukiusatun tunteisiin.
Albumilta nostetaan esiin kappale Entä jos en pärjääkään, johon on tehty klassisesta karaokevideoestetiikasta ammentava musiikkivideo on katsottavissa jutun lopussa.
Maustetytöt on suomalaisen popmusiikin outolintu. Tarttuvat melodiat ja arkirealismin sävyttämät terävät lyriikat ovat poikkeuksellinen yhdistelmä jotain tuttua ja jotain uutta. Kansainvälistäkin mainetta nauttiva Maustetytöt on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen suosituimmista yhtyeistä, joka keikkailee jatkuvasti Suomen lisäksi ympäri Eurooppaa.
Maustetytöt: Itken jos mua huvittaa
1. Oslo Helsinki Berliini Kokkola
2. Hapentuhlaaja
3. Entä jos en pärjääkään
4. Luiden päällä vihaa
5. Mitä sitten teen?
6. Itken jos mua huvittaa
7. Sadan vuoden yksinäisyys
8. Rotankolo
9. Kuolema lähestyy
10. Styroksi
Maustetytöt – Seuraavat keikat:
PE 13.03. PaPaNa, Inari
LA 14.03. Peltohovi, Kiuruvesi
PE 20.03. Himos Areena, Jämsä
LA 21.03. Risteily, M/S Victoria I, Helsinki
PE 27.03. Lutakko, Jyväskylä
LA 28.03. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
TO 02.04. Sellosali, Espoo
PE 03.04. Toppilan Klubi, Oulu
LA 04.04. Toppilan Klubi, Oulu
TO 09.04. Krapin paja, Tuusula
PE 10.04. Logomo, Turku
LA 11.04. Kerubi, Joensuu
PE 17.04. Tavara-asema, Tampere
LA 18.04. Polimagie Festival, Dresden
PE 24.04. Tavastia, Helsinki
LA 25.04. Sawohouse Underground, Kuopio
KE 09.09. Debaser, Stockholm
TO 10.09. Parkteatret, Oslo
PE 11.09. Pustervik, Gothenburg
LA 12.09. Plan B, Malmö
SU 13.09. Loppen, Copenhagen
