Viihde
Yhdysvaltalaisnäyttelijä Brad Johnson on kuollut 62-vuotiaana
Yhdysvaltalaisnäyttelijä Brad Johnson on kuollut 62-vuotiaana koronaviruksen aiheuttamiin komplikaatioihin.Yhdysvaltalaisnäyttelijä Brad Johnson on kuollut koronaviruksen aiheuttamiin komplikaatioihin 62-vuotiaana jo 18. helmikuuta Fort Worthissa, Texasissa. Asiasta kertoo Hollywood Reporter-verkkosivuillaan.
Johnson näytteli esimerkiksi mm. suositussa tv-sarjassa Melrose Placesissa ja elokuvassa Always – ikuisesti (1989), jonka ohjasi Steven Spielberg.
Hän teki myös tv-sarjoissa C.S.I., Home and Away sekä elokuvassa Kadotettu maailma (2000).
Hänen viimeiseksi esiintyminen valkokankaalla tapahtui vuoden 2015 draamaelokuvassa Nail 32, jonka ohjasi Bill Rahn.
Häntä jäivät kaipaamaan vaimo ja kahdeksan lasta. Brad ja hänen vaimonsa Linda Johnson olivat naimisissa 35 vuotta.
”Vaikka hänet vietiin liian aikaisin, hän eli täysillä ja opetti lapsensa tekemään samoin.”
Brad Johnsonin perheen lausunto
#RIP actor Brad Johnson who has passed away at the age of 62. Johnson died in February of complications from COVID-19, his representative recently announced. Among his roles, Johnson portrayed naval aviator Lt. Jake ’Cool Hand’ Grafton in the 1991 film FLIGHT OF THE INTRUDER. pic.twitter.com/kWIljgqPwG
— U.S. Naval Institute (@NavalInstitute) June 4, 2022
Raimo Jalo