Viihde
Will Smithille 10 vuoden porttikielto Oscar-gaalaan
Yhdysvaltain elokuva-akatemia langetti Will Smithille kymmenen vuoden porttikiellon Oscareihin.

Näyttelijä Will Smith palkittiin parhaan miespääosan Oscar-palkinnolla gaalassa.
Parhaan miespääosanäyttelijän Oscar-palkinnon tuore voittaja Will Smith sai Yhdysvaltain elokuva-akatemialta perjantaina kymmenen vuoden porttikiellon Oscar-gaaloihin.
Porttikiellon taustalla on Smithin väkivaltainen käytös maaliskuun lopulla järjestetyssä Oscar-gaalassa. Hän löi koomikko Chris Rockia, joka oli kertonut lavalla vitsin Smithin vaimosta.
Smith ei saa osallistua mihinkään Yhdysvaltain elokuva-akatemian järjestämiin tapahtumiin edes virtuaalisesti seuraavan vuosikymmenen aikana. Tuoretta Oscar-palkintoa ei kuitenkaan peruta.
The Washington Postin mukaan porttikielto koskee nimenomaan gaalaan ja sen äänestykseen osallistumista, mutta Smith voi jatkossakin olla Oscareissa ehdolla ja voittaa palkintoja.
Oscareiden jälkimainingeissa Yhdysvaltain elokuva-akatemia kertoi käynnistävänsä Smithin väkivaltaisesta käytöksestä selvityksen. Viikko sitten Smith ilmoitti luopuvansa elokuva-akatemian jäsenyydestä tapauksen takia.
– Petin akatemian luottamuksen. Riistin muilta ehdokkailta ja voittajilta mahdollisuuden juhlia ja olla juhlittuna heidän upeista suorituksistaan, Smith kertoi tuolloin.
Smith pahoitteli käytöstään jo gaalassa, kun hänet palkittiin parhaan miespääosan Oscarilla. Smith on myös pyytänyt julkisesti anteeksi Rockilta.
Smithin käyttäytymistä on sekä tuomittu että puolusteltu. Väkivaltaisen käytöksen on muun muassa sanottu olevan merkki toksisesta maskuliinisuudesta, kun mies turvautuu väkivaltaan puolustaessaan vaimoaan.
Juttua korjattu klo 14:14. Juttuun on lisätty The Washington Postin juttu.
AnaGonda
Vastaa