Viihde

Pori Jazz 2022: DOMi & JD Beck torstain ohjelmistoon

Pori Jazzin pääkonserttien ohjelmisto torstaina 14. heinäkuuta on täydentynyt, kun DOMi & JD Beck on vahvistanut esiintymisensä Kirjurinluodossa.Koskentinsoittaja DOMi Lounan ja rumpali JD Beckin yhteyttä on kutsuttu muun muassa ”internetin hypetetyimmäksi jazz-duoksi”. Parivaljakko tapasi musiikkialan messuilla vuonna 2018, ja yhteisiä jamisessioita seurasi pian pitkäaikaisempi yhteistyö.

DOMi & JD Beck on noussut maailmankuuluksi musiikkifanien intoilun kohteeksi YouTuben ja sosiaalisen median kautta, kuten nykyaikaan kuuluu. Nuorten muusikoiden julkaisemilla videoilla paiskaavat kättä humoristinen yleisote, virtuoosimaiset soittotaidot ja musiikillisella kikkailulla kyllästetyt kappaleet, mutta pinnan alla piilee myös äärimmäistä lahjakkuutta ja näkemyksellisyyttä.

Anderson .Paakin uusi levymerkki julkaisee DOMi & JD Beckin debyyttialbumin yhteistyössä Blue Note -levy-yhtiön kanssa tänä kesänä. Yhteistyökumppaniensa joukkoon duo voi laskea myös mm. Thundercatin, Ariana Grande ja Mac DeMarcon.

DOMi & JD Beck korvaa torstain 14.7. ohjelmistossa Moses Sumneyn, joka on joutunut perumaan tulevia keikkojaan ja samalla myös esiintymisensä Pori Jazzissa.

Pori Jazzin pääkonserttien ohjelmisto on nyt valmis ja lavakohtaiset aikataulut julkaistu. Festivaali järjestetään 55. kertaa 8.–16. heinäkuuta.

Jokkeri