Musiikki

Virtuaaliyhtye Gorillaz julkaisi uuden kappaleen Cracker Island

Virtuaaliyhtye Gorillaz julkisti uuden energisen ja pirskahtavan kappaleen nimeltä Cracker Island.Virtuaaliyhtye Gorillaz eli Murdoc, Noodle, Russel ja 2D julkaisivat eilen keskiviikkona 22. kesäkuuta energisen ja pirskahtelevan kappaleen nimeltä Cracker Island. Kappaleella on mukana virtuoosimainen basisti ja kaksinkertainen Grammy-voittaja Thundercat, ja uuden kappaleen on tuottanut kahdeksankertainen Grammy-palkittu popin erikoismies Greg Kurstin.Voit kappaleen kuunnella alta. Jos video ei näy, paina tästä.


Maailman suurin virtuaalibändi on muuttanut Kalifornian Silverlakeen, jossa käy ilmi, että vastaus elämän kysymykseen – ainoa totuus maailman korjaamiseksi – on kutsua fanit liittymään ”The Last Cult” -kultiin, jonka itseoikeutetuksi suureksi johtajaksi on nimetty Murdoc.

– On kiva palata, olen hyvin innoissani uudesta soundista. Se tuo mieleen outoja ja pelottavia muistoja asioista, joita ei ole vielä tapahtunut, sanoo tiedotteessa 2D.

Gorillaz World Tour 2022, joka alkoi Etelä-Amerikassa aiemmin tänä vuonna, jatkaa matkaansa ympäri Eurooppaa, Australiaan ja lopulta Yhdysvaltoihin. Gorillaz tullaan näkemään myös Suomessa Flow Festivalilla 12. elokuuta. Tarkemmat tiedot kiertueesta voi katsoa tästä.

Raimo Jalo