Musiikki

Valkeakosken ja Jyväskylän rock-kesä kutistui yhden festivaalin verran

Valkeakosken ja Jyväskylän Rock in The City -festivaalit on peruttu tältä kesältä.Alkujaan heinäkuun alussa (1.-2.7.) piti Valkeakoskella, Hotelli Waltikan etupihalla järjestää Rock In The City -festivaali, mutta tapahtuma peruttiin heikon ennakkomyynnin vuoksi.

Festivaaleille jo ostetut liput voi palauttaa 31. heinäkuuta 2022 saakka. Tarkemmat ohjeet lippupalautuksiin löytyy Lippupisteen nettisivuilta.

Tulevan kesän Rock In The City Valkeakoski olisi ollut ensimmäinen laatuaan ja festivaaleilla olisivat esiintyneet mm. brittiläinen brittiläinen rock-legenda Uhriah Heep, Danko Jones sekä nippu kotimaisia rock- ja metalliyhtyeitä.

Myös Jyväskylä jää ilman Rock In The City -kiertueen festaria. Jyväskylässä oli tarkoitus rokata 12.-13. elokuuta.

Kesällä 2019 lanseerattu ja silloin yli 50 000 kävijää kerännyt Rock In The City -festivaalikiertue järjestetään tulevana kesänä Kuopiossa, Helsingissä, Vantaalla, Raumalla, Kouvolassa, Oulussa, Rovaniemellä, Lahdessa, Lappeenrannassa, Keravalla ja Porissa.

Jokkeri