Musiikki
Sannilta uutta musiikkia – kuuntele pätkä tulevasta kappaleesta täältä
Sanni julkaisee uuden singlen Haukilahden rantaan perjantaina 24. maaliskuuta.Suomen kirkkaimpiin pop-tähtiin jo vuosikymmenen ajan lukeutunut SANNI julkaisee tällä viikolla odotettua uutta musiikkia. 10-vuotisjuhlavuottaan viettävä artisti julkaisee viidennen albuminsa ensimmäisen singlen, koskettavan Haukilahden rantaan tulevana perjantaina 24. maaliskuuta. Yhteensä kolmella Emmalla uransa aikana palkittu laulaja-lauluntekijä onnistuu uudella singlellään esittelemään uuden puolen itsestään ja kappaleen koskettava teksti on artistille varsin henkilökohtainen tarina läheisen menettämisestä.
– Haukilahden rantaan on henkilökohtainen biisi läheisen menettämisestä. Olin viime keväänä yksin Berliinissä biisinkirjoitusreissulla ja yhtenä aamuna istuin Airbnb-kämpän olkkarissa miettien, että suruhan kertoo lopulta siitä, miten tärkeä toinen on ollut. Siinä oli siinä hetkessä jotain kaunista ja lohduttavaa. Aloin intuitiivisesti soitella kiipparilla versen sointuja ja laulaa melodiaa, jonka päälle sanat alkoi syntyä luontevasti. Kirjotin biisiä sen päivän aamusta iltaan. Jätin sen päivän vokaalit biisiin, koska niissä oli aito tunne, jota ei pystynyt studiossa enää toisintaa, SANNI kuvailee herkän kappaleen syntyä.
Pientä esimakua Haukilahden rantaan -kappaleesta SANNIn Instagram-tilitä tai kuuntelemalla pätkä alta.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Jokkeri