Musiikki

Jannika B julkaisi uuden Hymytyttö -single – ”Vastalause kaikille ahtaille muoteille ja olettamuksille”

Jannika B on julkaissut uuden singlen Hymytyttö on ylistyslaulu rohkeudelle olla oma itsensä.Laulaja-lauluntekijä Jannika B on julkaissut uuden singlekappaleen Hymytyttö. Voimaannuttavalla pop-kappaleella yhdistyy puhutteleva teksti ja Jannikan vahva ilmaisu. Hymytyttö -biisin tekstissä käsitellään naisen perinteistä roolia muun muassa sen kautta, minkälaista käytöstä naisilta tyypillisesti odotetaan. Tarinan kertoja ei jaksa enää miellyttää ketään ja irtaantuu totutun roolin kahleista. Jannika on tehnyt singlen yhdessä Jonas Olssonin ja Kaisa Korhosen kanssa.

– Hymytyttö on mulle henkinen tila, joka pakottaa otteeseensa ja jonka alle voi kadottaa itsensä. Hymytyttö on se, joka aina miellyttää kaikkia, on aina kiltti ja mukautuvainen eikä ikinä pistä vastaan kenellekään. Meidän naisten odotetaan edelleenkin olevan hymytyttöjä. Tämä biisi on vastalause sille ja vanhentuneille patriarkaalisille käsityksille ja rakenteille! Se on myös ylistyslaulu rohkeudelle olla oma itsensä

Hymytyttö on neljäs singlelohkaisu Jannika B:n tulevalta albumilta. Viimeisimpänä kokonaisuudelta on saatu kappale Ihmisen muotoinen, jonka myötä julkaistiin myös samaa nimeä kantava kirja. Ihmisen muotoinen -kirjaa on myyty jo lähes 6000 kappaletta kovakantisena ja äänikirjana. Viime vuoden helmikuussa julkaistu single Mani on ylittänyt kultarajan ja soinut laajasti suomalaisilla radiokanavilla. Kappale nousi radiolistalla sijalle 15 ja pysyttelee edelleen listan 40 soitetuimman kappaleen joukossa.

Raimo Jalo