Musiikki
Dina Ögon julkaisi tulevan albuminsa ensimmäisen singlen – kuuntele nimikkoraita ’Oas’ ja katso kiertuepäivät!
Ruotsalaisyhtye Dina Ögon on julkaissut ensimmäisen singlen tulevalta albumiltaan.Viime vuoden kiinnostavimpia debyyttialbumeja julkaissut ja kriitikoiden ylistämä ruotsalaisyhtye Dina Ögon julkaisi tänään perjantain 28. lokakuuta tulevan kakkosalbuminsa ensimmäisen singlen Oas. Samaa nimeä kantava albumi ilmestyy 3. helmikuuta 2003 Playgroundin kautta.
Ruotsalaisyhtye esiintyy ensi vuoden tammikuussa Tampereen Tavara-asemalla ja Helsingin Korjaamolla, jotka on osaa pohjoismaiden kiertuetta.
Oas on albumin erottuvimpia kappaleita, jonka sanoituksissa keskitytään rakkauteen monimutkaisuuksineen sekä rutinoitumisen jälkeisestä laskusta takaisin arkeen. Yhtyeen omintakeisessa musiikissa kuullaan vaikutteita muun muassa perinteisestä ruotsalaisesta popista, psykedeliasta ja maailmanmusiikin rytmeistä.
Dina Ögon -yhtyeen kakkoslevy näyttää oman äänen löytäneen yhtyeen jatkavan vielä leikkisemmässä tilassa, eikä yhtye lankea mukavuudenhalun pariin monipuolisten kappaleidensa ansiosta.
Dina Qgon kiertue 2023:
14.01.2023 Tavara-asema, Tampere (FI)
24.02.2023 Pustervik, Göteborg (SE)
25.02.2023 Debaser, Tukholma (SE)
03.03.2023 Cosmopolite, Oslo (NO)
10.03.2023 Vega, Kööpenhamina (DE)
11.03.2023 Mejeriet, Lund (DE)
17.03.2023 Korjaamo, Helsinki (FI)
Dina Ögon – Oas
Video käynnistyy klikkaamalla kuvaa tai tästä.
AnaGonda