Musiikki

Deep Purple, Accept ja Uriah Heep saapuvat kesällä Keravalle

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna juhlittava Rock In The City -festivaali tuo Keravalle legendaarisia rock-yhtyeitä myös maailmalta.Kansainvälisistä tähdistä perjantaina 29.7. nähdään Ruotsin rockylpeys Mustasch. Lauantaina 30.7. lavan valtaavat saksalainen hevijyrä Accept sekä kaksi brittilegendaa: yli sata miljoonaa albumia uransa aikana myynyt Deep Purpleja muun muassa Easy Livin’ ja Lady in Black -hiteistään tunnettu Uriah Heep.

Kotimaisiin esiintyjiin lukeutuvat muun muassa Eppu Normaali, Stam1na, Popeda ja Turmion Kätilöt.

Kesällä 2019 lanseerattu ja silloin yli 50 000 kävijää kerännyt Rock In The City -festivaalikiertue järjestetään tulevana kesänä Kuopiossa, Vantaalla, Raumalla, Kouvolassa, Valkeakoskella, Oulussa, Rovaniemellä, Lahdessa, Lappeenrannassa, Keravalla, Jyväskylässä ja Porissa. Keravalla festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran kesällä 2021. Aikuisille suunnatun festivaalin lipunmyynti alkaa tänään.

Rock in the City – esiintyjät

29. heinäkuuta
Eppu Normaali
Popeda
Mustasch (SWE)
Turmion Kätilöt
Lordi
Korpiklaani
Dampf (SWE)
Temple Balls
Ypö-Viis
Brother Firetribe
Negatiiviset Nuoret

30. heinäkuuta
Deep Purple (UK)
Accept (DE)
Uriah Heep (UK)
Stam1na
Klamydia
Viikate
Uniklubi
Cyan Kicks
Kätfish
Melrose
Kissa

Rock in the City Kerava 29.-30.7. Keskustan koulun kenttä. K 18.

Jokkeri