Musiikki

Dampf julkaisi uuden kappaleen ja viikinkien mailla kuvatun näyttävän musiikkivideon

Mysteerinen metalli-ilmiö ruotsalaisyhtye DAMPF julkaisi uuden kappaleen Who Am I?Ruotsalaisyhtye DAMPF julkaisi eilen perjantaina 13. toukokuuta uuden singlen nimeltä Who Am I? ja samalla julkistettiin kappaleesta musiikkivideon, joka sisältää Skandinaavista Mytologiaa. Kappale tulee löytymään yhtyeen debyyttialbumilta The Arrival, joka julkaistaan 3. kesäkuuta.

Who Am I? on jatkoa DAMPFin ensimmäiselle, huikean vastaanoton saaneelle The Other Side -julkaisulle ja jatkaa DAMPF-saagaa massiivisilla kertosäkeillä, eeppisillä kitarariffeillä ja tarinoilla toisesta maailmankolkasta. DAMPF koostuu metallimusiikin pioneereistä, jonka keulahahmo A-tron tunnetaan urastaan Martin ”E-Type” Eriksonina.

– Ihminen on aina pyrkinyt personoimaan pahaa, A-tron avaa.

– Kuten Abdu’l Bahá selittää viisaasti: Paholainen symboloi tätä ihmisen alhaista luontoa – itse pahuutta meissä, ei ulkoista pahaa luonnetta. Etsimme, metsästämme ja etsimme pahaa palvottavaksi tai tuhottavaksi, ja siksi siitä tulee helposti henkilö, jota ei ole olemassa. Tämä on luultavasti peräisin keskiajalta, jolloin suurin osa ihmisistä ei osannut lukea tai puhua latinaa, joten paholainen maalattiin kirkon seinille varoitukseksi. Tietysti symbolisesti, mutta tavalliset ihmiset uskoivat ja uskovat yhä tänäkin päivänä, että hän on todellisuudessa olemassa.

– Laulumme sanoitus on arvoitus, johon ei ole varmaa ratkaisua. Tulet huomaamaan, että vastaus on syvällä sisimmässäsi, kommentoi A-tron lyriikoiden merkitystä.

Musiikkivideon Who Am I? -kappaleeseen on ohjannut Ted Lindén, joka vangitsee täydellisesti A-Tronin näkemyksen. Tuloksena on voimakas, ahdistava visuaalinen näkemys kappaleelle. Musiikkivideo kuvattiin Tukholman ulkopuolella Mälaren-järvellä sijaitsevalla saarella nimeltä Birka. Vuosien 750-970 eaa. välillä Birka oli yksi Skandinavian suurimmista viikinkien kaupankäynti-kaupungeista. A-tron on kasvanut pitkälti saarella ja pitää sitä hyvin salaperäisenä, ja päätti jo varhain kuvata videon täällä. Koska pahuus matkustaa ajassa, kuten Silmäkin, oli se olemassa myös myöhäisellä rautakaudella, joten tuntui luonnolliselta kuvata juuri Birkalla.

– Videon tarinassa kaikki saaren kyläläiset etsivät saarella vierailevaa personoitua pahaa, joka vierailee saarella tuhotaakseen sen. Silmän avulla taistelemme häntä vastaan väliaikaisesti, mutta arvatkaa kuka seisoo vahingoittumattomana rannalla ja katselee, kun lähdemme saarelta?, jatkaa A-tron tiedotteessa.

DAMPF on kiinnitetty seuraaville festivaaleille, lisää keikkoja ilmoitetaan myöhemmin:

07.07. Rock in the city, Oulu
8.07. Sauna Open Air, Tampere
14.07. Gefle Metal Festival, Gävle, Ruotsi
29.07. Rock in the City, Kerava

Voit kuunnella kappaleen alta. Jos video ei näy, paina tästä.

AnaGonda