Musiikki
Costee julkaisi uuden kappaleen Tytöt perjantaina 28.7.
Suomalainen laulaja-lauluntekijä Costee julkaisee perjantaina singlekappaleen Tytöt.Alternatiivisen popin suunnannäyttäjänä tunnettu laulaja-lauluntekijä costee julkaisee ensimmäisen singlekappaleen Tytöt tulevalta neljänneltä albumiltaan perjantaina 28. heinäkuuta. Artisti costee on tehnyt kappaleen yhdessä luottotuottajansa Heviteemun kanssa.
– Olin aikoinani mukana kirjoittamassa Pihlajan Pojat -kappaletta ja studiolla tuli idea vähän inspiroitua siitä. Tää kappale kuitenkin kertoo mun rakkaudesta tyttöihin ja niistä tunteista ja reaktioista, joita oon vuosien aikana kokenut. Mun ei ollut tarkoitus julkaista uutta musiikkia kuin vasta syksyllä – oon tän vuoden keskittynyt omaan Tuhma Music labeliin ja sen artisteihin, mutta siinä sivussa myös oma neljäs albumi on alkanut muotoutumaan. Tää kappale määrittelee uuden albumin soundia, costee kertoo tiedotteessa.
Tummanpuhuvalla, rosoisella ja pop-koukkuja täynnä olevalla musiikillaan vakuuttavan costeen kappaleita on kuunneltu Spotifyssa jo huikeat 80 miljoonaa kertaa. Hän on julkaissut uransa aikana kolme albumia, joista ensimmäinen, Ehkä joskus tää viel naurattaa (2019), on rikkonut tuplaplatinarajan ja kaksi muuta Kaikki loppuu aina (2020) ja Kaikki vampyyrit ei juo verta (2022) lähenevät jo platinarajaa. Koko ikänsä musiikkia harrastanut costee on vakuuttava ja energinen live-esiintyjä, joka ei jätä yleisöä kylmäksi. Artisti tekee moderneja ja tarttuvia kappaleita, joiden inspiraationa on hänen oma elämänsä. Kappaleiden suosio on nähtävissä myös somessa näkyvien tatuointien määrässä – yli 100 fania on ikuistanut costeen kappaleiden nimiä ja lyriikkaa iholleen. Oman tuotantonsa lisäksi costee on perustanut oman Tuhma Music -levy-yhtiön ja tekee kappaleita myös muille.
@costee666 Natsaaks?? Käytii ottaa vähä Lumin kans promoi tähä. ❤️ #tytöt #tiktoksuomi ♬ Tytöt – costee
Raimo Jalo