Musiikki

BESSille ja Nelli Matulalle kappaleita kirjoittanut artistitulokas Jemina julkaisi tänään uuden singlen

Artistitulokas Jemina julkaisi tänään perjantaina singlekappaleen Loppumaton laulu.Universal Musicille kiinnitetty artistilupaus, laulaja-lauluntekijä Jemina julkaisi tänään perjantaina 14. heinäkuuta toisen singlensä Loppumaton laulu. Myös biisintekijänä uraa luova Jemina on kirjoittanut kappaleen yhdessä Tomi Tammisen kanssa. Kappaleen tuotannosta ovat vastanneet Tammisen lisäksi myös Jonas Olsson.

Jeminan debyyttisingle Pilkkahintaan julkaistiin viime vuoden syyskuussa.

Loppumaton laulun eka versio synty tammikuisena päivänä studiolla mun tuottajan Tomin kanssa. Mulla oli biisin title puhelimen muistiossa ja siitä tuli mieleen (tosi)tarina täysin tuhoon tuomitusta suhteesta, mille kaikki jo melkeimpä huvittuneena naureskelee, mut silti ei loppua näy. Tää biisi synty tosi vaivattomasti ja sitä oli hauska tehdä. Raffista tekstistä huolimatta tästä tulikin aika letkeä biisi. Oon tosi innoissani tän julkaisusta!, kommentoi Jemina Loppumaton laulu -kappaleesta.

Kouvolasta Helsinkiin kotiutunut Jemina kiinnitettiin HMC:lle musiikintekijäksi vuonna 2020 ja seuraavana vuonna syntyi artistidiili Universal Musicin kanssa. Pilkkahintaan -debyyttisinglen julkaisun jälkeen Jemina on ollut mukana tekemässä tammikuussa ensi-iltansa saaneen C Moren alkuperäissarjan Poromafian tunnuskappaleesta Hear Me Lord, jonka hän myös esitti. Tällä hetkellä 23-vuotias musiikintekijä valmistelee aktiivisesti omaa tuotantoaan, kirjoittaen samanaikaisesti myös muille artisteille. Jemina on ollut tekemässä musiikkia muun muassa Nelli Matulalle, BESSille, Ressu Redfordille ja Suvi Teräsniskalle.

Felix Natalis