Urheilu

Yle: Lauri Markkanen haluaa seuravaihdon

Suomen NBA-tähti Lauri Markkanen ei halua jatkaa uraansa Chicago Bullsin riveissä, uutisoi Yle.

Suomen NBA-tähti Lauri Markkanen tähyää uusiin maisemiin.

Suomen NBA-tähti 24-vuotias Lauri Markkanen on lähtökuopissa Chicagossa. Hän kertoi Yle Urheilulle, että toivoo jatkavansa NBA:n peliuraansa jossain toisessa organisaatiossa.

– Meillä on tarjouksia useammasta eri joukkueesta. Haluan uuden startin NBA-uralleni jossain muualla. Toivottavasti saadaan Bullsin kanssa asiat nopeasti järjestykseen ja minun uralleni uusi suunta, Markkanen viestitti Yle Urheilulle.

Lauri Markkasen ja Chicagon välinen sopimus umpeutui viime kauden päätteeksi, eikä osapuolet ole vielä päässeet sopuun jatkosopimuksesta. Markkanen kertoi Ylelle haluavansa jatkaa uraansa muualla.

Siirtohuhut 213-senttisen pallotaiturin ympärillä kiihtyivät jo viime kaudella, kun Markkasen peliaika alkoi laskea uusien hankintojen myötä. Bulls naarasi Orlando Magicistä Nikola Vučevićin ja Boston Celticsistä Daniel Theisin Chicagoon kesken kauden.

Loukkaantumisista viime vuosina kärsinyt Markkanen on pelannut Chicagossa syksystä 2017 lähtien. NBA-pelejä miehen vyölle on kertynyt jo 222.

Raimo Jalo