Urheilu

Olympiavoittajamme Tuomo Ylipulli on poissa

Joukkuemäessä olympiakultaa 1988 Calgaryssa voittanut Tuomo Ylipuoli on kuollut.

Tuomo Ylipulli 1965-2021.

Tuomo Ylipulli 1965-2021.

Tuomo Ylipuoli menehtyi eilen perjantaina sairauskohtaukseen vain 56-vuotiaana. Suru-uutisesta uutisoi ensimmäisenä Lapin Kansa. Lehdelle kuolemasta vahvisti Ylipullin veljistä Jukka Ylipulli.

Ylipullin lisäksi vuonna 1988 Calgaryn olympialaisissa joukkuemäen kultajoukkueessa hyppäsivät Matti Nykänen, Jari Puikkonen ja Ari-Pekka Nikkola.

Ylipulli voitti myös MM-kultaa joukkuemäessä Seefeldissä 1985 ja Oberstdorfissa 1987. Henkilökohtaisissa kisoissa hän oli lentomäen MM-kisojen viides 1986. Maailmancupissa hän voitti yhden osakilpailun, Bischofshofenissa 1987. Saavutti myös nuorten MM-pronssia vuonna 1983.

Vixi