Leijonat
Leijonien matkaan mukaan NHL-kaukaloista Kasperi Kapanen
St. Louis Bluesin hyökkääjä Kasperi Kapanen liittyy Leijonien mukaan MM-leiritykseen ja edustaa Suomea Tampereella toukokuussa pelattavissa MM-kisoissa.St. Louis Bluesin hyökkääjä Kasperi Kapanen saapui Suomen maaperälle tänään maanantaina ja astui samalla asepalvelukseen. Palvelusajan alku kuluu kuitenkin Leijonien matkassa MM-leirityksen ja MM-kisojen vuoksi.
– Kapanen on mukana leiriryhmässä jo ensi viikolla Vaasassa ja Porissa. Sitä emme vielä tiedä, pelaako Kapanen Tanska-otteluissa vai meneekö ensimmäinen viikko aikaerosta toipumiseen ja joukkueen kanssa harjoitteluun, kommentoi Leijonien GM Jere Lehtinen.
– On hienoa saada Kassu mukaan joukkueeseen. Olen myös iloinen siitä esimerkistä, mitä hän Lauri Markkasen tavoin näyttää nuorille suomalaisurheiljoille asepalveluksen suorittamisesta, jatkaa Lehtinen tiedotteessa.
Kapanen on nähty viimeksi Leijonien pelipaidassa keväällä 2018 Tanskassa.
Suomalaisfanit muistavat Kapasen 2016 Nuorten MM-kisoista, joissa hän ratkaisi jatkoaikamaalillaan Suomelle maailmanmestaruuden. Tuolloin Nuorten Leijonien päävalmentaja toimi 2016 Jukka Jalonen, joka on nykyään Leijonien päävalmentaja.
Vixi