Jääkiekko

Vuoden 2021 ykkösvaraus Owen Power teki NHL-sopimuksen Sabresin kanssa

NHL:n ykkösvaraus 2021 Owen Power on solminut tulokassopimuksen Buffalo Sabresin kanssa.NHL-jääkiekkoliigan Buffalo Sabres on tehnyt kolmivuotisen tulokassopimuksen viime kesän NHL-draftin ensimmäisenä varatun pelaajan, puolustaja Owen Powerin kanssa. Sabres kertoi asiastaan perjantai-iltana Twitter-tilillään.


19-vuotias Owen Power on kiekkoilut tämän kauden yliopistokiekkoa Michiganin yliopistossa. Hän oli mukana viime vuonna MM-kultaa voittaneessa Kanadan joukkueessa ja edusti Kanadaa myös tämän talven Pekingin olympialaisissa.

Hän ehtii aloittaa ammattilaisuransa vielä tällä kaudella, kun Sabres pelaa kauden viimeisiä pelejään. Paikallismedia Buffalo News kertoi, että NHL-debyytti koittanee ensi viikon keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa Buffalon kohdatessa Toronton.

Buffalo on ollut jo pitkään NHL:n heikoimpia. Tällä kaudella seura kirjasi nolon NHL-ennätyksen, kun se karsiutui pudotuspeleistä 11. kerran peräkkäin.

Vixi