Jääkiekko
TPS:lle kaksi vahvistusta Pohjois-Amerikasta!
TPS on tehnyt yksivuotiset sopimukset kanadalaishyökkääjän Aidan Dudaksen ja yhdysvaltalaispuolustajan Paul DeNaplesin kanssa.Liigaseura Turun Palloseura tiedottaa verkkosivuillaan solmineensa yksivuotiset pelaajasopimuksen kanadalaishyökkääjä Aidas Dudaksen ja yhdysvaltalaispuolustaja Paul DeNaplesin kanssa. DeNaplesin sopimus sisältää kahden kuukauden koeajan.
23-vuotias Dudas liittyy joukkueeseen Los Angeles Kingsin organisaatiosta, jossa hän on pelannut AHL-joukkue Ontario Reignsin riveissä. Dudas viimeisteli viime kaudella AHL:ssä 72 ottelussa tehopisteet 12+18=30. Dudas on nuorten maailmanmestari vuodelta 2020.
– Aidan on sähäkkä ja hyvän laukauksen omaava laituri. Viimeiset kolme vuotta AHL:ssä ja kausi kaudelta hän on parantanut tehojaan. Kyseessä vasta 23-vuotias pelaaja joka tulee tepsiin hakemaan seuraavaa tasoa, TPS:n pelaajakoordinaattori Tomi Kallio kertoo tiedotteessa.
DeNaples siirtyy joukkueeseen NCAA-yliopistosarjasta jossa hän on pelannut viimeiset viisi kautta. Kaksi viimeisintä kautta hän on toiminut joukkueen kapteenina ja ennen sitä varakapteenina yhdessä Aarne Talvitien kanssa.
– DeNaples on monipuolinen rightin pakki, joka pelasi NCAA-sarjan läpi ja tavoittelee nyt ammattilaisuutta. Hän tuo leveyttä ja kilpailua meidän pakistoomme, toteaa Kallio tiedotteessa.
TPS:n kausi alkaa harjoitusotteluiden merkeissä 4.8. pelattavassa Rauman Pitsiturnauksessa. Pelit kotikaukalossa aloittaa puolestaan 11. ja 12. elokuuta pelattava TPS-turnaus. Liput turnaukseen täältä!
• Katso Aidas Dudasin uratilastot Eliteprospects.comissa tästä.
• Katso Paul DeNaplesin uratilastot Eliteprospects.comissa tästä.
Vixi