Jääkiekko
Tappara hankki kovia pisteitä takoneen yhdysvaltalaishyökkääjän riveihinsä
Tapparan hyökkäyskalustoon liittyy Carter Camper, 34, yksivuotisella sopimuksella.Liigajoukkue Tampereen Tappara on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen yhdysvaltalaishyökkääjä Carter Camperin kanssa. Ylihuomenna torstaina 35 vuotta täyttävä Carter kiekkoili viime kaudella aluksi ruotsalaisseura Leksands IF:ssä ja loppukausi sujui Sveitsin pääsarjassa EV Zugin riveissä.
Carter onnistui tehtailemaan SHL:n runkosarjassa 41 ottelussa Leksands IF:n riveissä tehtailemaan tehopistettä 13+14=27. Hän siirtyi tämän vuoden helmikuun alussa Sveitsin pääsarjassa pelaavan EV Zugin riveihin, jossa hän ehti pelaamaan runkosarjassa kahdeksan ottelua tehoin 2+3=5 ja pudotuspelejä kertyi seitsemän ja vain 1+1=2 tehopistettä.
Camper on kiekkourallaan pelannut myös kolme NHL-ottelua Boston Bruinsin riveissä kaudella 2011–2012 ja teki NHL-uransa avausmaalinsa. Hän pelasi pääsääntöisesti AHL:ssä kymmenen kautta runkosarjaa 558 ottelua tehoin 113+308=421 ja pudotuspelejä hänelle on kertynyt 56 ottelua, joissa on onnistunut tekemään 18+30=48 tehopistettä.
Lähde: Tappara.fi
Vixi