Jääkiekko
Jesse Joensuu palaa Poriin
Porin Ässien oma kasvatti Jesse Joensuu, 34, tekee paluun Liigan kiekkokaukaloihin.

34-vuotias hyökkääjä Jesse Joensuu palaa Poriin kaksivuotisella sopimuksella.
Porin Ässät on solminut kaksivuotisen sopimuksen 34-vuotiaan hyökkääjä Jesse Joensuun kanssa. Maailman huippusarjat urallaan kokenut Joensuu on pelannut 129 NHL-ottelua, 349 KHL-ottelua ja lisäksi hänellä on kokemusta Sveitsin ja Ruotsin pääsarjoista.
Leijonissa Joensuu on edustanut Suomea MM-kisoissa kahdesti ja maaotteluita Joensuu on komealla urallaan pelannut yhteensä 43 kappaletta.
Liigassa Joensuu on edustanut pelkästään Ässiä. Viimeksi Joensuu nähtiin Ässien paidassa lockout -pelaajana kaudella 2012 – 13. Tuolloin Joensuu pelasi 24 ottelua tehoin 11+14=25.
– Aina siitä saakka, kun lähdin Ässistä, haaveenani on ollut tulla jonain päivänä takaisin, Joensuu kertoi Ässien tiedotteessa.
Joensuu kiekkoili Ässissä vuoteen 2008, jonka jälkeen hän lähti New York Islandersin organisaatioon. Joensuu käväisi Ässissä myös NHL:n työsulkusyksynä 2012.
NHL:ssä hän pelasi Islandersin lisäksi myös Edmonton Oilersissa. Hänelle kertyi NHL:ssä yhteensä 129 ottelua tehoin 13+11=24. Hän oli voittamassa Suomelle MM-kultaa vuonna 2011 Brastislavassa.
Joensuu kertoo tiedostavansa viime vuosina rämpineen seuran vaikeudet.
– Meidän täytyy joukkueena lähteä nöyrästi, mutta ylpeästi tavoittelemaan paikkaa pudotuspeleissä ja yleensäkin sitä, että Ässät saadaan kiinnostavaksi ja saamme koko kaupungin ja kannattajat taas taaksemme.
– Me emme pysty tekemään sitä yksin. Tarvitsemme koko Porin mukaan ja nyt on aika lähteä ylöspäin, Joensuu totesi.
Vixi