Jääkiekko
HIFK:n konkarihyökkääjä Otto Paajanen oranssipaitaan
KooKoo on solminut kaksivuotisen pelaajasopimuksen Otto Paajasen kanssa. Kokenut hyökkääjä siirtyy Kouvolaan HIFK:sta.Kouvolalaisseura KooKoo tiedottaa verkkosivuillaan, että ovat solmineet kaksivuotisen pelaajasopimuksen Otto Paajasen kanssa. 30-vuotias Paajanen pelasi kaksi edellistä kautta HIFK:n riveissä ja toimi joukkueen varakapteenina. Kuluneella kaudella hän pelasi HIFK:n riveissä runkosarjassa 60 ottelua tehopistein 6+15=21. Pudotuspeleissä 11 ottelussa syntyi kaksi maalia ja kaksi syöttöpistettä.
Paajanen aloitti Liiga uransa HPK:n riveissä kaudella 2011-2012 ja samalla kaudella hän käväisi pelaamassa viisi Mestis-ottelua juuri KooKoon riveissä tehden tehot 1+2=3.
– Paajanen on erittäin monipuolinen ja luotettava keskushyökkääjä, jonka kokemus ja johtajuus tulevat olemaan meille isoja vahvuuksia. Otosta saamme pelaajan, joka pystyy päivittäin näyttämään esimerkkiä tekemisellään sekä ohjaamaan ja opettamaan nuorempiaan kasvussa ammattilaisuuteen, kommentoi seuran tiedotteessa KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen.
– Kokonaispaketti ratkaisi, että halusin Kouvolaan. Juttelin asiasta paljon päävalmentaja Olli Salon kanssa ja mitä enemmän keskustelimme, sitä enemmän alkoi vaikuttaa, että KooKoo voisi sopia minulle ja minä voisin sopia KooKoolle, kertoo seuran tiedotteessa Paajanen.
𝙏𝙚𝙧𝙫𝙚𝙩𝙪𝙡𝙤𝙖, #13!
— Kouvolan KooKoo (@KouvolanKooKoo) May 10, 2023
📝 https://t.co/1ShruNOg3A#yksijoukkue #liiga
Vixi