Jääkiekko
HIFK:lta shokkiuutinen – puolustaja Sami Lepistön peliura ohi
HIFK:n kanssa sopimuksen tehnyt Sami Lepistö joutuu terveysongelman takia lopettamaan uransa.HIFK:n kovan luokan hankinta puolustukseen tänä kesänä hankittu 38-vuotias Sami Lepistö joutuu lopettamaan pelaajauransa. Häneltä löytyi tutkimuksissa terveysongelma.
HIFK:n Liiga-joukkue tiedotti verkkosivuillaan, että 38-vuotiaalla puolustajalla Sami Lepistöllä diagnosoitiin lääkärintarkastuksessa sydänlöydös, joka estää ammattilaisuran jatkumisen.
– Lisätutkimusten jälkeen pelaaminen ei ollut enää suositeltavaa. Riski on pieni, mutta se on kuitenkin olemassa. Into oli kova ja olisin halunnut olla mukana tässä jengissä, mutta terveys on tietenkin aina etusijalla, Lepistö kertoo tiedotteessa.
Lepistön 20 vuotta kestänyt ammattilaisura alkoi Liigassa Jokereiden paidassa kaudella 2003-2004. Sitä ennen hän oli pelannut yhden pelin Mestistä Suomi U20-joukkueen riveissä. Lepistö edusti urallaan Suomea kolme kertaa olympialaisissa ja neljästi MM-kisoissa.
Hän oli mukana voittamassa MM-kultaa Bratislavassa keväällä 2011. Lisäksi Lepistö voitti olympiapronssia Vancouverissa 2010 ja Sotshissa 2014, jolloin NHL-pelaajat osallistuivat olympialaisiin.
Lepistö on Jokerit-kasvatti pelasi menestyksekkään uransa aikana NHL:n runkosarjassa 176 ottelua tehoin 6+29=35. Tämän lisäksi Lepistö pelasi KHL:n runkosarjassa 466 ottelua tehoin 54+161=215.AHL:n mestaruutta Lepistö juhli kauden 2008-2009 päätteeksi Hershey Bearsin paidassa. Viime kaudella Lepistö edusti Sveitsin liigan SCL Tigersia. Sitä edeltävällä kaudella hän saavutti hopeaa Ruotsin SHL:n Luulajassa.
– Nyt kun tuota aikaa katsoo taaksepäin, niin tuntuu, että se meni todella nopeasti. Sain pelata huippuliigoissa, tavata uusia ihmisiä ja kokea upeita asioita lajin parissa. Jossain vaiheessahan tämä aina loppuu. Kyllä tässä voi ihan pystypäin olla.
– On aika hengähtää hetki ja antaa aikaa perheelle, Lepistö toteaa.
Lepistö kertoi joukkueelle pelaajauransa päättymisestä tiistaina aamulla.
– Terveys edellä mennään, vaikka harmittaakin paljon Samin puolesta. Leppä pelasi upean uran ja haluammekin toivottaa koko seuran puolesta Samille kaikkea hyvää tulevaisuuteen, HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen sanoo.
Tiedote: Sami Lepistö joutuu päättämään pelaajauransa
— Helsingin IFK (@HIFKHockey) August 1, 2023
Sami Lepistöllä diagnosoitiin lääkärintarkastuksessa sydänlöydös, joka estää ammattilaisuran jatkumisen.
– Lisätutkimusten jälkeen pelaaminen ei ollut enää suositeltavaa. Riski on pieni, mutta se on kuitenkin olemassa. Into… pic.twitter.com/Cj2I0ZZwll
Lähde HIFK:n tiedote
Vixi