Jääkiekko
Henrik Haapala löysi uuden seuran Sveitsistä
Blick kertoo, että suomalaishyökkääjä Henrik Haapala on löytänyt uuden työnantajan Sveitsistä.Sveitsiläislehden Blickin tietojen mukaan 29-vuotias Henrik Haapala siirtyy kiekkoilemaan Genève-Servette HC:n riveihin yhden kuukauden mittaisella tryout-sopimuksella. Haapala on kiekkourallaan toista kertaa Sveitsissä, sillä hän pelasi kaudella 2018–2019 HC Luganoa kaikkiaan 24 ottelua tehopistein 4+16=20.
Viime kaudella Haapala kiekkoili Tampereen Ilveksen riveissä 47 runkosarjaottelua tehoin 15+32=47 ja pelasi pudotuspeleissä 11 ottelua tehden vain tehopisteet 2+1=3.
Haapala on LeKi-kasvatti, joka on pelannut myös Tapparan junioreissa. Hän kaudella 2017–2018 Pohjois-Amerikassa Florida Panthersin organisaatiossa. Tuolta kaudelta hänelle kertyi vain NHL-otteluita viisi ja yksi syöttöpiste.
Haapala on voittanut Tapparassa kaksi mestaruutta (2016, 2017) ja urallaan yhteensä kuusi mitalia. Hän voitti Liigan pistepörssin kaudella 2016–2017.
Genève-Servette HC:n riveissä on tällä todellinen suomalaiskattaus, jossa pelaavat Valtteri Filppula, Teemu Hartikainen, Sami Vatanen ja Sakari Manninen.
Vixi