Jääkiekko

Expressen: JYP-puolustaja Tobias Winberg siirtymässä Ruotsiin

JYPin puolustaja Tobias Winberg on siirtymässä ensi kaudeksi Ruotsiin, kertoo Expressen.Ruotsalaislehden Expressenin tietojen mukaan JYP-puolustaja Tobias Winberg on siirtymässä ensi kaudeksi kiekkoilemaan ensi kaudeksi SHL-seura MoDo Hockeyn riveihin. Lehden tietojen mukaan asia on sovittu, mutta ”muodollisuudet” ovat vielä hoitamatta.

25-vuotias Winberg kiekkoilee parhaillaan kolmatta kauttaan JYPin riveissä. Tällä kaudella hän on pelannut urallaan ensimmäistä kertaa Leijonissa. Hän oli mukana joulukuussa Sveitsin EHT-turnauksessa.

Lehti tietojen mukaan Winberg oli jo erittäin lähellä siirtyä SHL:n siirtotakarajaikkunnan aikana. Tuolloin JYP vaati pelaajasta liian kovaa korvausta, jonka vuoksi siirto jäi tekemättä. Ensi kauden osalta kuvio ovat kuitenkin selvillä.

Tällä kaudella Winberg on pelannut JYPin puolustuksessa 54 ottelua tehopistein 5+8=13. Tähän mennessä hän pelannut jyväskyläisseuran riveissä 120 ottelua tehopistein 10+24=34. JYPin lisäksi hän pelannut Liigaa myös viisi kautta HIFK:n riveissä.

Vixi