Jääkiekko
Elias Laitamäen ja TPS:n tiet eroavat
20-vuotias puolustaja Elias Laitamäki ei jatka Turun Palloseuran miehistössä.

Puolustaja Elias Laitamäen pesti TPS:ssä päättyi ennen aikojaan.
Turun Palloseura ja puolustaja Elias Laitamäki ovat purkaneet tulevaa kautta koskeneen pelaajasopimuksen yhteisymmärryksessä. 20-vuotias puolustaja siirtyi turkulaisryhmään viime kaudeksi Ilveksestä kaksivuotisella sopimuksella eli sopimus olisi kattanut vielä tulevan kauden.
Seinäjokelaislähtöinen Laitamäki esiintyi päättyneellä kaudella viidessä liigaottelussa, mutta jäi vaille tehopisteitä. TPS:n U20-joukkueessa hän iski 13 ottelussa tehot 3+3=6.
Laitamäki on pelannut urallaan kaikkiaan 18 liigaottelua. Mestiksestä otteluita vyölle on kertynyt 53 kappaletta, joissa on tullut tehoja kaksi maalia ja kahdeksan syöttöä.
Katso tarkemmat Elias Laitamäen tilastot täältä.
Kuva: hc.tps.fi
AnaGonda