Jääkiekko
Eetu Laukkanen jatkaa Pyryssä loppukauden
23-vuotias hyökkääjä Eetu Laukkanen on nostettu edustusjoukkueeseen loppukaudeksi.Suomi-sarjassa pelaava Nokian Pyry on nostanut hyökkääjä Eetu Laukkasen, 23, loppukaudeksi edustusjoukkueen riveihin Pyry Akatemian II-divisioonajoukkueesta. Laukkanen on tällä kaudella pelannut Pyryn riveissä Suomi-sarjassa viidessä ottelussa, joissa hän on onnistunut tekemään kaksi maalia ja kolme syöttöpistettä.
Tällä kaudella pääsääntöisesti Laukkanen on pelannut Nokian Pyry Akatemian riveissä II-divisioonassa, jossa hän ehti pelaamaan 20 ottelua ja onnistui tekemään yli kaksi pistettä per peli.
Helsinkiläislähtöinen Laukkanen kiekkoili kausilla 2018-2021 Imatran Ketterä U20:ssa, kun siirtyi viime kaudeksi Nokian Pyry Akatemian riveihin. Viime kausi oli hän ensimmäinen aikuistentasolla pelattu kausi ja silloin hän pelasi 23 ottelua tehden 18+19=37 tehopistettä.
Laukkanen nähtiin viimeksi Pyryn punanutuissa eilen perjantaina S-Kiekko – Pyry -ottelussa, jossa hän onnistui tekemään yhden syöttöpisteen.
Pyry pelaa seuraavan Suomi-sarjan -ottelun huomenna sunnuntaina Kotkan Titaanien vieraana. Pyry pelaa ensi viikon lauantaina kotonaan, kun vieraaksi saapuu pohjoisesta Raahe-Kiekko. Tuo ottelu on myös Pyryn tämän kauden viimeinen runkosarjan kotiottelu.
Eetu Laukkanen -uratilastot
Vixi