Jääkiekko
Carolina Hurricanes hankki Tarmo Reunasen
NHL:n Carolina Hurricanes on hankkinut riveihinsä suomalaispuolustaja Tarmo Reunasen New York Rangersista.NHL:ssä siirtojen takaraja umpeutui viikko sitten, mutta kaupat seurojen välillä ovat kuitenkin sallittuja. Äänekoskelaislaislähtöinen 24-vuotias puolustaja Tarmo Reunanen on kaupattu New York Rangersista suomalaisia vilisevään Carolina Hurrcanesin organisaatioon. Reunanen on kiekkoilli tällä kaudella Rangersin farmijoukkueessa Hartford Wolf Packin riveissä 40 runkosarjaottelua saalistaen 2+15=17 tehopistettä. Vaihtokaupassa toiseen suuntaan siirtyi 26-vuotias venäläishyökkääjä Maxim Letunov Carolina AHL-joukkueesta Chicago Wolfesista, joka pelasi 60 ottelua tehoin 13+10=23.
Rangers varasi Reunasen neljännellä kierroksella vuonna 2016. Maaliskuun alussa 24 vuotta täyttänyt puolustaja lähti Pohjois-Amerikkaan viime kaudella ja pääsi pelaamaan neljässä NHL-ottelussa.
Letunov on St. Louis Bluesin toisen kierroksen varaus, mutta pelannut neljän kauden aikana vain kolmessa NHL-ottelussa kaikkiaan ainoastaan kolme ottelua ja tehnyt yhden maalin.
Huomioitavaa vaihtokaupassa on se, että näillä pelaajilla ei ole enää edustusoikeutta NHL:n puolella tämän kauden aikana.
Vixi