Urheilu

ESPN: Lauri Markkasen uusi osoite on Cleveland Cavaliers

Suomalaiskoristähden Lauri Markkasen uusi seura NBA:ssa on Cleveland Cavaliers.

Suomalaiskoristähden Lauri Markkasen uusi osoite on selvillä, kun hän siirtyy Cleveland Cavaliersin riveihin. Markkanen on tehnyt seuran kanssa neljän vuoden ja 67 miljoonan dollarin (n. 56,8 milj. euroa) sopimuksen. Markkanen edusti Chicago Bullsia vuodesta 2017 lähtien.

NBA-siirtojen syväkurkku, ESPN:n Adrian Wojnarowski, kertoi ESPN-verkkosivuilla eilen, että Markkanen on osa kolmen joukkueen vaihtokauppaa. Clevelandin ja Chicagon kanssa mukana on myös Portland Trail Blazers.

Markkasen matkatessa Clevelandiin, Bulls saa vaihtokaupassa Portlandista Derrick Jones Jr:nehdollisen ensimmäisen kierroksen varausvuoron sekä lisäksi Clevelandin toisen kierroksen varausvuoron. Cleveland sen sijaan lähettää Portlandiin Lance Nance Junioriin.

Cleveland Cavaliers on NBA:n mestari vuodelta 2016. Le Bron James jätettyä joukkueen ja siirryttyä Lakersiin, Cleveland on käynyt läpi jälleenrakennusta. Viime kaudella Cleveland jäi itäisessä konferenssissa sijalle 13 vain kaksi voittoa lohkojumbo Detroitia parempana ja yhdeksän ottelua Markkasen Bullsia vähemmän voittaneena.

Vixi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *