Urheilu

TUTO Hockey:lle kaksi hyökkääjää

TUTO Hockey vahvistui kahdella hyökkääjällä Mikko Laineella ja Eetu Karvisella.

Eetu Karvinen ja Mikko Laine pelaavat ensi kauden TUTO Hockey:ssa. (kuva: tutohockey.fi)

Eetu Karvinen ja Mikko Laine pelaavat ensi kauden TUTO Hockey:ssa. (kuva: tutohockey.fi)

Turkulaislähtöinen hyökkääjä Mikko Laine on solminut TUTO Hockeyn kanssa kauden 2014-15 kattavan sopimuksen. Samalla hyökkäyspää vahvistuu myös Eetu Karvisen myötä, jonka try out -sopimus johti yhden kauden mittaiseen sopimukseen. Laine pelasi viime kevvänä Jukureiden riveissä vesittämässä TUTOn finaalipaikkahaaveita.

– Halusimme vahvistaa joukkuetta Mestiksessä kykynsä todistaneella maalintekijällä. Pääsimme Mikko Laineen kanssa asioista erittäin nopealla aikataululla yhteisymmärykseen. Laine on todistanut olevansa yksi sarjan vaarallisimmista maalintekijöistä, jonka lisäksi Mikko on loistava luistelija sekä urheilija, jonka laukaus on todella kova, totesi TUTO Hockeyn pelaajakoordinaattori Elmo Aittola.

Vantalaislähtöinen Eetu Karvinen pelaisi NAHL-sarjassa Minnesota Magiciansin joukkueessa 60 ottelua 10+22 tehoin.

– Odotukset Eetua kohtaan olivat korkealla, koska Eetu oli johtavassa roolissa a-junioreiden mestarijoukkueessa ensimmäisen vuoden a-juniorina. Eetu todisti kahden Pohjois-Amerikan vuoden tehneen hänen kehitykselleen hyvää. Karvinen on luontainen keskushyökkääjä, joka pelaa hyvin hyökkäys ja puolustussuuntaan, taitavaa, sisukasta sekä järkevää peliä. Eetu istuu ryhmään täydellisesti persoonana sekä urheilijana, totesi Elmo Aittola.

Muut osastot ovat kunnossa, mutta hyökkäykseen TUTO Hockey hakee edelleen lisää vahvistusta.

Kuva: tutohockey.fi

AnaGonda