Urheilu

Timo Pärssinen jatkaa uraansa Mestiksessä – Paluu kasvattajaseuran

Timo Pärssinen on tehnyt Mestiksessä pelaavan TuTon kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen.

Tuukka Pulliainen, Timo Pärssinen ja Aki Keinänen muodostavat Mestiksen pelottavimman hyökkäysketjun.  (kuva: Tutohockey.fi)

Tuukka Pulliainen, Timo Pärssinen ja Aki Keinänen muodostavat Mestiksen pelottavimman hyökkäysketjun.
(kuva: Tutohockey.fi)

Timo Pärssinen pelasi kaksi edellistä kautta Pelicansissa. Viime kaudella Pärssinen oli lahtelaisseuran paras maalintekijä 14 maalilla. Pärssinen edusti TuToa viimeksi kaudella 1996-1997, jolloin seura pelasi silloisessa I-divisioonassa.

– Kehä sulkeutuu. Fiilis on hyvä, ja tämä päätös tuntuu oikealta. Mietiskelin kesällä pitkään, mitä teen ja päädyin siihen, että nyt on hyvä aika palata kotiin, Pärssinen sanoi Turun Sanomien verkkosivuilla.

Pärssiselle on tarttunut kokemusta mm. HPK;sta, HIFK;sta, Anaheim Ducksista sekä Ruotsin, että Sveitsin liigoista.

Hän on ollut mukana viisissä MM-kisoissa.

Pärssinen on harjoitellut tämän kesän Tuton kanssa. Joukkueen kanssa on treenannut myös TPS:ssa viime kaudet pelannut isokokoinen hyökkääjä Miikka Tuomainen, mutta tämä ei ole tarttunut TUTO Hockeyn tarjoukseen.

– Emme ole päässeet Tuomaisen kanssa sopimukseen. Hänen uratavoitteensa ovat Suomen rajojen ulkopuolella. Uskon kuitenkin, että ennemmin tai myöhemmin hänkin palaa kotiin, TUTO Hockeyn pelaajakoordinaattori Elmo Aittola kertoi

KEINÄNEN JA PULLIAINEN JATKAVAT TUTO HOCKEYSSA
TUTO Hockey kertoi torstaina myös tehneensä kahden vuoden jatkosopimukset avainhyökkääjiensä Aki Keinäsen ja Tuukka Pulliaisen kanssa. Molemmat jatkavat Tutossa kevääseen 2017.

Aki Keinänen, 30, aloittaa Tutossa jo kymmenennen kautensa. Viime kaudella hän teki 38 runkosarjan ottelussa 21+24 tehopistettä ja pudotuspeleissä 8+10 pistettä lisää.

Tuukka Pulliainen, 30,  on pelannut Tutossa suurimman osan uraansa. Viime kaudella hän nettosi runkosarjassa pisteet 16+36 ja pudotuspeleissä 2+13.

Kuva: Tutohockey.fi

Juttuun vaihdettiin kuva kello 19:58.

AnaGonda