Otteita lääkäreiden "sanelukukkasista" ------------------------------------------ - Kertoo juoneensa kaksi pulloa kirkasta puoleen mieheen. - Potilas turkulainen nuorimies, ei muuta vikaa. - Kertoo, että kotona koira, joka aivan normaali. - Kertoo, ettei melupaikan työtaso kovinkaan korkea. - Potilas tulossa pyörätuolilla Imatran aluesairaalasta. - Ohessa resepti, jonka ystävällisesti pyydän syömään. - Potilas ei suostu antamaan. - Saanut 1-vuotiaaksi asti rintaa, sitten munaa. - Vasemmassa kädessä ranteen alueella todetaan repaleisen koiran puremahaava. - Kertoo, että korvanlehdet usein ovat kovin kivuliaat, kun ne aamulla nostetaan tyynyltä. - Lisäksi vasen silmä sanoo, ettei mielellään kaihileikkaukseen lähde niin kauan kuin tulee toimeen ja potilas ei itsekään ole leikkaukseen tässä vaiheessa halukas. Tänään taas huimailua ja nimenomaan jalkeilla ollessa kaatuilua. - Kertoo saaneensa Xanor-reseptin yksityiseltä lääkäriasemalta (yleiseen vitukseen) - Perunoita kuoriessa oikea nilkka kipeytynyt. - Itsenäisyyspäivänä pudonnut WC-pytyltä ja 112 tullut apuun. - Ainakin 2 pv päässä soinut "Tango kohtalon". Nyt tuskastunut niin päässä soivaan musiikkiin, että yrittänyt itsemurhaa. - 44-vuotias aiemmin varsin terve keittiö Koskelan sairaalasta. - Eilen ei muista syöneensä mitään sopivaa. - Aamulla huulet lähteneet laskeutumaan. - Tupakoinut noin 7 savuketta 15 vuoden aikana. - Tulosyy: Virtsan haju hengityksessä, pää tuntuu tohelolta. - Potilas kertoo, että veri ollut punaista jo pari päivää. - Potilas kertoo, että puhe on ollut lässytystä ja kävelee apinamaisesti. - Kotona kävelee seiniä pitkin. - Kun potilas menee WC:een, joutuu istumaan siellä tunnin, että jaksaa lähteä pois. - Tänä aamuna potilas mennyt vessaan. Tuolloin tullut kumma tunne siitä, että ollut siellä aikaisemminkin. - 23-vuotias tuoteryhmäasiantuntija S-Marketissa. Työkseen kantelee juomakoreja. - Kyseessä 78-vuotias nainen, joka tyttären kanssa puhuessa nyrjäyttänyt leuat. - Potilas siis eilen kaatunut ja lyönyt vasemman päänsä. - Potilas kertoo olleensa aikoinaan muumio, tullut Tellukselle. - Puhuttaessa Hesperian päivystyspoliklinikasta, kertoo päivystävänsä siellä MTK:n puolesta. On soittamassa Hesperiaan ja tarkistaa, onko siellä palkkamurhaajat paikalla. - Omatoimisesti noin 10 tuntia sitten pahoinpidelty. - Potilas autonkuljettaja. Muutoin terve. - Pärjäilee kotona täysin omatoiminen siivooja kerran viikossa. - Tullut tunne, että pää puolittunut ja lopettanut lääkityksen. - Huumeiden käyttäjä, ei muuta säännöllistä lääkitystä. - Potilas kertoo, että aamujäykkyys kestää 2 tuntia. - Vasen nilkka murtunut pari vuotta sitten, kipsissä. - Lyönyt päänsä ja ottanut siihen 18 kpl 800 mg tabletteja ja viinaa. Alcometer 2.8 promillea. Päätä särkee yhä. - Tänään havainnut ranteessa kiputilan läimäytettyään kuuroa kissaa. - Valvonut koko yön, ajoittain nukkunut. - Nyt päättänyt yrittää vähän pidempää unta ja ottanut 14 kpl Imovanea kerralla ja alkoa. - Tulosyy: ambulanssilla itsemurhaepäilyn vuoksi. - Viime yönä muutaman tunnin kestänyt jakso, josta ei muista mitään. - Jo vuosikymmeniä ollut kipuja nivelissä, terveysasemalla ei ole viitsinyt käydä ja hakeutuu nyt sairaalaan päivystyksenä. - Tulosyy: Kouristanut eläkkeellä psyykkisistä syistä. - Ottanut 20 tbl antabusta ja viinaa. Hoitajalle kertoo, että tämän teki, koska haluaa ruveta urheilijaksi. - Potilas kertoo, että puoliso hyppinyt rintakehän päällä potilaan maatessa lattialla mahallaan. - Väittää sokerin vievän jalat alta. Puhaltaa 2.9 promillea. - Potilas on 7-vuotias nainen, töissä lihatiskissä, selkäkipuja ollut. - Esitiedot: Katso yst. myös sivut 1-65. - Tulosyy: Ei ole syönyt 3 viikkoon mitään. - Päivässä n 20 pll olutta. Oluen katsoo olevan ainoa itselleen sopiva ravinto. Alkoholin käytön kieltää kokonaan. - Tulosyy: Kaatunut, oikea nilkka humalassa. - Niellessä tuntuu kipua kiveksissä saakka säteillen aina isovarpaiden niveliin. - Oikea kylki tippunut hevosen selästä maanantaina. - Molemmissa lonkissa totaaliproteesit. Muuten ei säännöllistä lääkitystä. - Kaksi viikkoa lyöty takaraivoon kirveellä. - Pitkäaikainen tytär ja ystävä kuolleet lähiaikoina. - Kipsi kaatunut ja haljennut. - Asiallisesti vastaileva hyvin artikuloiva mies. Puhaltaa 4.09 promillea. - Vasen pakara palpoiden stabiili. - Takaraivolla Mersun muotoinen haava. - NSO-kuvassa sydän kooltaan normaalin rajoissa. - Seurannassa potilas lämpenee. - Potilas kiroilee, kun mahaa painelee, eli saattaa aristaa. - Desorientoitunut miellyttävällä tavalla aikaan ja paikkaan. - Yleistilaltaan kohtalaisen hyvä nainen. - Potilas katsoo silmiin tutkijaa ja irvistelee symmetrisesti. - Potilaan purema tuntuu tavalliselta. - Yt oli hyvä. Tällä hetkellä vainaa. - Alahuulessa vasemmassa huulipunassa pinnallinen haava. - Nykyvaiva: ei vaivoja. - Kuiva ja asiallinen potilas. - Ihmettelee vatsansa muotoa, joka pömppö. Vatsa palp pehmeä, rauhallinen kaljamaha. - Rikan poisto lapiolla ja muut toimenpiteet - Normaali rasitus 200 metriä ja 2 tyynyä. - Kirurgi Tamminen käy painamassa potilasta. - Konsultoitu kirurgia. Hoidoksi teipataan jalka naapurin varpaaseen kiinni kolmeksi viikoksi. - Poistetaan roska silmästä rikkalapiolla. - Rasituksessa antaa 4.6 litraa. - Lääkemääräys ei kerinnyt avuksi. - Syönyt Panadol-suppoja päänsärkyyn. Valittaa närästystä. - Tuli ambulanssilla päivystykseen vuosi sitten tapahtuneen selkävamman vuoksi. - Kävellessä huimaa, samaa vaimokin sanoo. - Tähystyksessä ei näkynyt hyvin. - Tulee päivystykseen poliisin saattamana, joka tuntuu rauhalliselta. - Kipuihin Ketorin 100 mg kapselit ja toivotaan että ne loppuvat pian. - Kuulostaa hyväkuntoiselta puhelimessa. - Oikean jalan etusormesta poistettiin kynsi. - Jatkossa terveysasemalla katsotaan potilaan paineita. - Pt ollut jonossa yli kuukauden. Jalkaa särkee vieläkin. - Nyt osastolla paikkatilapulanne. - Niskakivun vuoksi otettiin kaularanka-rtg, jota katsoin yhdessä kir.päivystäjän kanssa, joka oli mielestäni normaali. - Ei vaikuta allergiselta venäläiselle viinalle. - Todennäköisesti kysymys huonosta kunnosta, päästetään hyväkuntoisena kotiin. - Potilaalla siis rintaperäkehäinen kipu. - Kehotetaan ostamaan lisää rautaa ja syömään sitä. - Hb 95, joten annettu 1 punasolu. - Keskustelussa tulee mieleen depressio, kanserofobia, etniset sairaudet... - Klortriptylistä hyötyä pahentuneen yöunen muodossa. - 1 kk sitten mennyt ensiapupoliklinikalle, josta ei mitään löytynyt. - Molemmin puolin vaaleat, heijasteiset ja herkkäliikkeiset korvat. - Todettavissa yksi aristava sisäinen pukama, jossa Scheriproct combi pakkaus. - Puhelimessa normaalipainoinen, 161 cm, 64 kg. - Keskikaljan ystävä on, jota ei kuitenkaan käytä. - Haisee kovasti vanhalle viinalle. Hyvin takatuupparissa. - Potilaan hoito siirtyy siis A-klinikalle, jossa tavoitteena päästä lääkäripuvuista eroon. - Ollut laserleikkauksessa peräpukamiensa kanssa. - Tulosyy: Tukieläinongelmat