MENEEKÖ SINULLA MUKA HUONOSTI ? ---------------------------------------------------- - Vaimoni tykkää puhua minulle seksin aikana. Viime yönäkin hän soitti yhdestä hotellista. - Vaimoni pitää seksistä auton takapenkillä. Ongelmana on se, että hän haluaisi minun olevan ratissa. - Jos ei olisi taskuvarkaita, minulla ei olisi minkäänlaista seksielämää. - Kävin eroottisella hierojalla. Valitettavasti siellä oli juuri silloin itsepalvelu. - Katutyttö väitti minulle, että hänellä särkee päätä. - Eräs tyttö soitti minulle: "Tule käymään, ketään ei ole kotona." Menin käymään. Siellä ei todellakaan ollut ketään. - Ostin kirjan, jonka otsikko oli "100 uutta asentoa". Nyrjäytin selkäni painovirheen takia. - Matkatoimistossa kerrottiin, että saan lomallani viettää 7 yötä Hawaiilla. Muttei ainuttakaan päivää. - Avioliitto on kova juttu. Vaimoni pussaa ihan tuosta vaan koiraamme, mutta kieltäytyy juomasta lasistani. - Minulla oli nuorena finnejä. Nukahdin kerran kirjastossa ja heräsin siihen, että näkövammainen luki kasvoiltani. - Lapsena sanoin kerran isälleni, etten jaksa enää juosta ympyrää. Hän naulasi toisenkin jalkani lattiaan. - Aina kun isäni halusi seksiä, äitini näytti hänelle minun valokuvani. - Olin kerran niin masentunut, että päätin hypätä 10 kerroksesta alas. Pastori saapui paikalle ja hän sanoi minulle seuraavat sanat: "Paikoillanne... valmiit..." - Lapsena olin kerran eksyksissä ja pyysin poliisilta apua: "Voisitteko auttaa vanhempieni löytämisessä?" Poliisi vastasi: "En oikein tiedä, on niin paljon paikkoja, jonne he olisivat voineet piiloutua..." - Vauvana minua pyydettiin kerran äidiltäni malliksi julisteeseen. Siinä mainostettiin ehkäisypillereitä.. - Olin töissä pieneläinkaupassa. Asiakkaat kyselivät jatkuvasti ihmetellen, kuinka olen voinut kasvaa niin isoksi. - Omistin joskus koiran, mutta se teki itsemurhan. Sen koiran lempiluu muuten sijaitsi kädessäni. - Vanhempani vihasivat minua. Kylpyleluina minulla oli leivänpaahdin ja radio. - Aina kun leikin pienenä hiekkalaatikolla, kissamme yritti haudata minut. - Äitini ei ole imettänyt minua koskaan. Hän sanoi että pitää minua ystävänään. - Aamupahoinvoinnit alkoivat äidilläni vasta syntymäni jälkeen. - Silloin kun synnyin, lääkäri sanoi isälleni: "Olemme tehneet parhaamme, mutta hän tuli sittenkin ulos."