Ajankohtainen

Tänään vietetään maailman tv-päivää 21.11

Suomessa ja maailmalla vietetään tänään perjantaina 21.11. Maailman tv-päivää.

we_tv-dayYK:n julistamaa maailman tv-päivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1996. Teemapäivällä kiinnitetään huomiota television merkitykseen yhteiskunnan ja yhteisöjen muovaajana.

Vuosittain vietettävän Maailman tv-päivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta television roolista maailman taloudessa, politiikassa, kasvatuksessa ja viihteessä. YK:n mukaan televisio vaikuttaa voimakkaasti mm. yleisen tietoisuuden lisäämiseen, koulutukseen, demokratiaan ja sananvapauteen.

Televisio on tavoittavuudeltaan omaa luokkaansa. Jopa 87 prosenttia eurooppalaisista katsoo tv-sisältöjä päivittäin – joko perinteisestä tv:stä tai verkon kautta (Lähde: Eurobarometer, Media Use 2013).

– Television katsominen kasvaa tasaisesti Euroopan maissa. EU:n alueella tv:tä katsotaan keskimäärin 3 tuntia 56 minuuttia päivässä. Luvut vaihtelevat hieman maittain, mutta iso kuva on selkeä; ihmiset rakastavat tv:n laadukkaita sisältöjä. He myös kuluttavat niitä yhä monipuolisemmin, Euroopan kaupallisten tv-yhtiöiden liiton Egtan puheenjohtaja Franz Prenner toteaa.

Myös Suomessa tv:n rooli on vahvistunut viime vuosina. Televisiota katsellaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin, hieman yli 3 tuntia päivässä (Lähde: Finnpanel TV-mittaritutkimus).

Japyh.com