Jääkiekko

Suomi-sarjan jatkosarjojen otteluohjelmat on julkaistu

Suomi-sarjan ylemmän ja alemman jatkosarjan otteluohjelmat on julkaistu tulospalvelussa.

Alkusarjan pisteet jäävät voimaan. Ylemmän loppusarjan kaikki kuusi joukkuetta jatkavat pudotuspeleihin. Alemman jatkosarjan kaksi parasta jatkavat myös pudotuspeleihin puolivälieriin sijalle 7 ja 8.

Puolivälierät pelataan otteluparein 1.-8., 2.-7., 3.-6. ja 4.-5. ja ne pelataan paras viidestä -järjestelmällä (3 voittoa). Voittajat jatkavat välieriin siten, että jatkosarjassa parhaiten sijoittunut kohtaa huonoiten sijoittuneen ja toiseksi parhaiten sijoittunut kohtaa kolmanneksi parhaiten sijoittuneen.

Välierät pelataan paras viidestä -järjestelmällä (3 voittoa). Otteluparien voittajat jatkavat Mestiksen karsintaan. Suomi-sarjan voittaja on näistä kahdesta joukkueesta se, joka sijoittui jatkosarjassa parhaiten.

Mestiksen karsinnassa Mestiksen 11. sijoittunut kohtaa Suomi-sarjan toiseksi sijoittuneen ja Mestiksen 12 sijoittunut kohtaa Suomi-sarjan voittajan. Paikka Mestiksessä kaudeksi 2018-19 saavutetaan neljällä voitolla (paras seitsemästä -menetelmä).

Suomi-sarjan alemman jatkosarjan neljä viimeistä joukkuetta jatkavat putoamiskarsintaotteluihin otteluparein 7.-10. ja 8.-9. Otteluparien häviäjät jatkavat Suomi-sarjan karsintaan II-divisioonan parhaiden kanssa.

Lauantai 20.01.2018
15:00 AIK/Laser HT – S-Kiekko
16:00 Muik Hockey – D-Kiekko
16:20 Haukat – Titaanit
17:00 HCIK – VG-62
17:30 Karhu HT – Riemu

Lähde: Leijonat.fi

AnaGonda