Musiikki

Stratovarius mukaan sabaton hallikeikalle

Power metal -pioneeri Stratovarius on kiinnitetty special guestiksi metallipataljioona Sabatonin hallikeikalle 19. joulukuuta.
stratovarius_pic
Power metal -pioneeri Stratovarius esiintyy Espoon Barona Areenalla 19. joulukuuta ruotsalaisen metallipatajioona Sabatonin hallikeikalla special guestinä.

Lauantaiseen JaloTuska-tapahtumaan täysimittaisen Suomen kiertueensa päättänyt Stratovarius suuntaa loppuvuodeksi ”Eternal” -maailmankiertueelle. Espooseen viisikko saapuu Etelä-Amerikasta, joten tilut ja tuplat nakuttaa kiihkeinä, mutta trooppisen lämmön rentouttamina. Stratosetissä kuullaan voimametallin klassikoita sekä tuoreen studioalbumin verevää materiaalia. Vuonna 2009 julkaistusta ”Polaris”-albumista alkanut voittokulku jatkuu niin levyillä kuin lavoillakin.

Stratojen ja Sabatonin rinnalla Baronan lavalla nähdään myös teutonimetallijätti Gamma Ray. Illan kattausta täydennetään vielä yhdellä myöhemmin ilmoitettavalla esiintyjällä. Rintapanssarit rottingille ja koordinaatit kohti Espoota – luvassa on loppuvuoden tuhdein ja näyttävin raskaan musiikin paketti!

Lippujen ennakkomyynti on käynnissä Lippupalvelussa.

AnaGonda