Musiikki

Stoner metal -yhtye Bongzilla saapuu klubikeikalle Suomeen toukokuussa

Järkelemäisesti ja yrtintuoksuisesti riffittelevä amerikkalainen stoner metal-yhtye Bongzilla keikkailee Helsingin Bar Loosessa sunnuntaina 21. toukokuuta.

Vuonna 2015 pitkän taukonsa päättänyt stoner metalin ja stonerdoomin veteraani Bongzilla keikkailee 21. toukokuuta 2017. Alunperin vuonna 1995 perustetun ja neljä albumia tehneen pörinäpartion keikka on osa Tuska Liven ja Blow Up That Gramphonen yhteistuotantoa.
Yhdeksänkymmentäluvun puolessa välissä Wisconsinin osavaltiossa perustettu Bongzilla ehti julkaista neljä stoner-klassikoksi muodostunutta albumia, ennen vetäytymistään useaksi vuodeksi telakalle. Bongzilla aktivoitui uudelleen vuonna 2015 ja ahkerasti tien päällä viihtyvä bändi saadaan jälleen Suomen kamarallekin. Keikan lämppäriyhtye julkistetaan ja ilmoitetaan myöhemmin.

Bongzilla keikka (US)

• Päivä: su 21.05.2017
• Paikka: Bar Loose, Helsinki
• Ikäraja: K-18
• Liput alkaen: 23,50 €
• Ennakot: Tiketti
Lipunmyynti alkoi tänään maanantaina 06.03. klo 9:00.

Bongzilla – Greenthumb (live)
Jos Youtube-upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lisätiedot:

Yhtyeen Facebook -sivut löytyy TÄÄLTÄ.
Bar Loose -tapahtuman kotisivut TÄÄLTÄ.

Jokkeri