Urheilu

Puolustaja Miko Malkamäki Rauman Lukkoon

Rauman Lukko ja joukkueen mukana jo ennen kesätaukoa harjoitellut Miko Malkamäki ovat tehneet alkavaa kautta koskevan sopimuksen.malkamaki-miko610x340
Viime kauden puolustaja Miro Malkamäki, 27, kuului Vaasan Sportin miehistöön, mutta kausi jäi väliin Pitsiturnauksessa sattuneen ikävän loukkaantumisen vuoksi. Malkamäki on nyt täysin terve ja uhkuu pelihaluja.

– Henkilökohtaisesti oli tavoitteena, että saamme sopimuksen aikaiseksi ja pääsen sitä myötä entistä kovemmin mukaan tähän tekemiseen. Kontakti jäällä on ollut hyvää ja tuntuu todella hienolta, kun pystyy repimään kropasta irti kaiken. Loistavilla fiiliksillä siis eteenpäin, Malkamäki kertoo Lukon tiedotteessa.

Malkamäki on Kokkolan Hermeksen kasvatti on edustanut kotimaisella pääsarjatasolla Tapparaa, jonka juniorimyllyyn siirtyi jo B-ikäisenä sekä Porin Ässiä kausilla 2010-2014. Malkamäki oli voittamassa Porin Ässien paidassa Suomen Mestaruutta vuonna 2013. Yhteensä Malkamäki on pelannut 240 liigaottelua tehopistein 9+33=42.

Malkamäki on myös pelikokemusta ulkomailta, sillä hän pelasi kaudella 2009-10 lainalla Tshekin liigan Bili Tygri Liberecin riveissä 25 ottelua.

– Malkamäen persoona miellyttää valmentajaa. Lisäksi on hienoa, että hän pitkän vakavan loukkaantumisen jälkeen palaa terveiden kirjoihin, päävalmentaja Risto Dufva kommentoi tuoretta sopimusta Lukon tiedotteessa.

Lähde: Lukon tiedote

AnaGonda