Pelinurkka
Warcraft saapuu mobiililaitteille tänä vuonna
Blizzard Entertainment tuo Warcraft-pelisarjan mobiililaitteille tänä vuonna, Activision kertoo.Activision Blizzard paljasti viimeisimmän tulosjulkistuksensa yhteydessä Blizzardin suunnittelevan kuluvalle vuodelle merkittävää uutta sisältöä Warcraft-pelisarjaan. Osana kyseistä sisältöä Warcraftin kerrotaan saavan ensimmäistä kertaa kokonaan uutta sisältöä mobiililaitteille. Activision ei paljastanut tässä vaiheessa tarkempia tietoja mobiilisisällöstä.
Mobiilisisällön ohella Blizzardin kerrotaan työstävän myös uusia kokemuksia World of Warcraftiin sekä Hearthstone-korttipeliin. Studion paljastettiin viime kuussa työstävän lisäksi uutta selviytymispeliä, joka sijoittuu kokonaan uuteen maailmaan. Kyseinen peli on kuitenkin vielä varhaisissa kehitysvaiheissa, eikä sille ole paljastettu vielä julkaisupäivää.
Lähde: Eurogamer
Jokkeri
Vastaa