Pelinurkka
Rullalautailua simuloiva Session: Skate Sim vie pelaajansa skeittailun kulta-aikaan
NACONIn julkaisema Session: Skate Sim tarjoaa vauhdikasta hauskanpitoa skeittaajilta skeittaajille.Skeittauksen eli suomalaisittain rullalautailun historia ulottuu kauas vuosikymmenien taakse, mutta monelle juuri 1990-luku on kesäisen harrastuksen kultakausi. Silloin elettiin lajin kenties valovoimaisinta aikaa ja aihepiiri näkyi myös videopeleissä. Tähän rakastettuun aikakauteen sijoittuu myös Session: Skate Sim -simulaatio, jonka kantavana ajatuksena on pelikokemus skeittaajilta skeittaajille. Peliä ovatkin olleet tekemässä oikean maailman skeittiharrastajat.
Olipa pelimaailmassa yö tai päivä, aina on sopiva hetki skeitata ja etsiä uusia paikkoja erilaisten temppujen tekemiselle. Pelaajan ohjastama pelihahmo on yksi 16 pelattavasta skeittaajasta ja vapaa kulkemaan paikasta toiseen. Mutta todistaakseen taitonsa muille, pelaajan pitää taltioida omat temppunsa ja huippuhetkensä pelissä olevalla videokameralla. Pelin ominaisuuksiin lukeutuukin monipuolinen videoeditori, jolla omat kikkailut, grindit ja loikat voi helposti editoida ja jakaa muiden nähtäväksi.
Peli ei päästä pelaajaansa helpolla, sillä temppujen oikeanlainen tekeminen vaatii harjoittelua. Aivan kuten oikeassakin maailmassa, temput ja liikkeet ovat alkuun haastavia. Onneksi huippuunsa hiottu ohjausmekanismi tekee tästä luontevaa ja pian perusliikkeet lähtevätkin suoraan selkärangasta. Koska peliohjaimen tattiohjaimet simuloivat skeittaajan jalkoja, liikkeiden hallinta on monipuolista ja luonnollisen tuntuista. Painonhallinta rullalaudan päällä tuntuu tarkalta.
Pelimaailman fysiikat on kehitetty tarkkuus, realismi ja sulavuus mielessä. Tämä myös helpottaa pelihahmon hallintaa, sillä fysiikanlait on helppo ymmärtää. Kun liikkeiden perusniksit ovat hallussa, virtuaaliskeittaaminen palkitsee pelaajansa upealla tavalla.
Pelissä on myös monipuoliset mahdollisuudet oman pelihahmon ja tämän skeittilaudan räätälöintiin. Suorittamalla pelinsisäisiä haasteita voi pelaaja ansaita pelirahaa, jolla voidaan ostaa erilaisia vaatteita, varusteita ja tarvikkeita. Mukana on oikeasta maailmasta tuttuja skeittausaiheisia merkkejä, kuten Fallen, Zero, GrindKing, Thankyou, HIJINX Net, Antilanta, Roger Skate CO, No-Comply ja iDabble. Skeittilautoihin löytyy yli 250 erilaista osaa vaihdettavaksi. Näitä ovat erilaiset renkaat, gripit ja muut vaihto-osat. Skeittituntuman lisäksi rullalautaa voidaan räätälöidä monin kosmeettisin vaihtoehdoin.
Jos video ei näy, paina tästä.
Session: Skate Sim tulee saataville 22. syyskuuta sekä PlayStation 5-, PlayStation 4-, Xbox Series X/S- ja Xbox One -pelikonsoleille että PC-tietokoneille. Pelin ikäraja on PEGI 12.
MI03