Pelinurkka
Jalkapallopeli PES uudistui, ja nyt se on Steamin vihatuin peli – Ronaldo ja Messi kuin kauhuelokuvasta
Onko tämä uusi eFootballin jalkapallopeli vai psykologinen kauhukokemus?Digitaalisen jalkapallokuninkuuden kärkisijasta ovat jo pitkään taistelleet FIFA- ja PES-videopelisarjat. Näistä jälkimmäinen on nyt saanut kasvojenkohotuksen uudelleenbrändäyksen ja nimenvaihdoksen kautta.
Toisaalta ”kasvojenkohotus” lienee kaikkein huonoin sanavalinta kuvaamaan pelin nykytilannetta.
Konamin omistama PES tunnetaan nykyään nimellä eFootball. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että nykyisin ilmaisen (mutta mikromaksuja tarjoavan) pelin uudistunut ulkoasu ei ole kaikkein onnistuneimmasta päästä.
EFootball 2022 saapui Steamiin 30. syyskuuta, minkä jälkeen se on ennättänyt saamaan erittäin negatiivisia arvosteluja. Pelin on kerrottu pyörivän kelvottoman huonosti ja muistuttavan lähinnä mobiilipeliä.
Ennen kaikkea teoksen kurja ulkonäkö on herättänyt tuohtumuksen lisäksi virnuilua. Jalkapallotähtien kasvonpiirteet kun ovat karmivalla tavalla vääristyneitä, yleisöstä puhumattakaan.
Edes megatähtiluokan pelaajat eivät ole säästyneet kurjalta toteutukselta. Esimerkiksi Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon kasvot kun ovat, noh, uskomattoman tökerösti toteutettuja.
This really makes it hard not to love #FIFA22 😔..#eFootball2022 #efootball #pes2022
— Epic Player (@EpicPlyer) September 30, 2021
I love you FIFA22 . pic.twitter.com/I7lEIlC84T
Vixi