Urheilu

Pelicansin puolustukseen kokoa ja kovuutta – Henri Heino palaa Lahteen

Pelicansin miehistö täydentyi kahdella puolustajalla ja yhdellä hyökkääjällä, kun Stefan Lassen, Ben Blood ja Henri Heino vahvistavat lahtelaisryhmää ensi kaudella.
liiga-pelicans_tausta
Tanskalainen 29-vuotias Stefan Lassen on 190-senttinen puolustaja, joka pelasi viime kaudella Itävallan Graz 99ers:ssä. Miehen vyöltä löytyy seitsemät MM-kisat Tanskan paidassa sekä kokemusta muun muassa Ruotsin Elitserienistä. Tanskalaisen sopimus on kaksivuotinen.

26-vuotias jenkkipakki Ben Blood on 193-senttinen ja peräti 103 kiloinen puolustajajärkäle.  Blood on voittanut urallaan kolmesti Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n mestaruuden, minkä myötä mieheltä löytyy kallisarvoista voittamisen kulttuuria. Viime kaudella Blood kiekkoili Norjassa. Sopimus on yksivuotinen.

Henri Heino on lahtelaisen kiekkokoulun kasvatti ja Pelicansille tuttu mies. Periksiantamaton joukkuepelaaja tunnetaan yhtenä Liigan parhaista alivoimaspesialisteista. 28-vuotias keskushyökkääjä siirtyi 2011 Lahdesta Jokereihin, missä kiekkoili kauden 2012-2013 loppuun. Kaksi edellistä kautta Heino edusti Porin Ässiä. Heinon sopimus on kestoltaan kolmivuotinen.

– Puolustusosastomme saa näiden hankintojen myötä reilusti voimaa, kokoa ja luonnetta. Lassen on minulle tuttu kaveri Graz 99ers:stä, missä miestä valmensin sekä maajoukkuekuvioista. Blood on puolestaan erittäin potentiaalinen voittamiseen tottunut pelaaja, josta voi olla vielä paljonkin iloa. Heino on myös voittajatyyppi ja kovasti töitä tekevä sekä joukkueen eteen kaikkensa antava pelaaja. Olen tyytyväinen näihin hankintoihin, Pelicansin päävalmentaja Petri Matikainen kommentoi uusia suojattejaan.

AnaGonda