U20 MM-kisat 2018

Nuoret Leijonat kaatoi Tanskan 4-1

Nuoret Leijonat kukisti Tanskan 4-1 nuorten jääkiekon MM-kisoissa Buffalossa.
Suomen Nuoret Leijonien maalihanat avasi hyökkääjä Joona Koppanen ajassa 2:49. Tanskan maalille laukoi Miro Heiskanen, josta Koppanen iski irtokiekon Tanskan maalivahti Kasper Krogin haaroista sisään. Ottelua ehdittiin pelata liki seitsemän minuuttia, kun Krog poimi jo toistamiseen verkostaan kiekon. Nuorten Leijonien toisen maalin täräytti Aapeli Räsänen.

2-0 -johtoasemassa Nuoret Leijonat alkoivat ”leikkimään” erän alussa ja ehtivät jopa hukata minuutin 5-3-ylivoimatilanteen. Joukkueelta oli hävinnyt jotain tärkeää, kun eivät saaneet maalia aikaan ylivoimalla. Tuon ylivoiman aikana Eeli Tolvanen laukoi kiekon suoraan päin Tanskan maalivahdin maskia, peliä ei vihelletty poikki – ja Krog otti itse maskin pois ja sai tilanteen päätteeksi kahden minuutin jäähyn pelin viivyttämisestä.

Toisessa erän alussa Nuorilla Leijonilla oli peli ihan kateissa ja Tanska pääsi yllättämään Ukko-Pekka Luukkosen ylivoimalla ajassa 21:38 Nikolaj Kragin toimesta. Erän lopussa Nuoret Leijonat kolistelivat Tanskan maalia kahdesti Juuso Välimäen ja Henri Jokiharjun toimesta.

Jälleen kerran kolmas erä oli maaliton. Nuoret Leijonat voittivat laukaukset peräti 62-7. Ottelu päättyi Nuorten Leijonien hyväksi numeroin 4-1 (2-0, 2-1, 0-0).

Tilastot: Suomi – Tanska (28.12.2017)

MAALIT:
1.erä:
02:49 1-0 Joona Koppanen (Juuso Välimäki, Miro Heiskanen)
06:56 2-0 Aapeli Räsänen (Eeli Tolvanen, Henri Jokiharju)
2.erä:
21:38 2-1 Nikolaj Krag-Christensen (Jonas Rondbjerg, Malte Setkov) YV
35:38 3-1 Juuso Välimäki (Miro Heiskanen, Urho Vaakanainen)
37:44 4-1 Henri Jokiharju (Otto Koivula)
3.erä:
ei maaleja

Torjunnat:
Ukko-Pekka Luukkonen, Suomi 1+5+0= 6
Kasper Krog, Tanska 15+27+16= 58

Rangaistukset:
Suomi 1 x 2 min
Tanska 7 x 2 min

Katso kaikki tilastot TÄÄLTÄ.

Seuraava ottelu


Nuoret Leijonat kohtaa seuraavaksi Slovakian lauantaina kello 23:00. Ottelu on katsottavissa YLE2:selta ja YleAreenasta suorana lauantaina.

Jokkeri