Musiikki

Nightwishin rumpali jättäytyy uudelta levyltä ja kiertueelta pois

Nightwish-yhtyeen rumpali Jukka Nevalainen ilmoittaa, ettei hän ole mukana yhtyeen uudella levyllä ja tulevalla kiertueella.
Nightwish -yhtyeen rumpali Jukka Nevalainen (kuva: nightwish.fi / Christian Lessner)

Nightwish -yhtyeen rumpali Jukka Nevalainen (kuva: nightwish.fi / Christian Lessner)

Nightwish-yhtyeen tiedotteen mukaan yhtyeen alusta lähtien kuulunut rumpali Jukka Nevalainen ei aio osallistua yhtyeen uuden albumin äänittämiseen, eikä miestä tulla näkemään myöskään tulevilla Nightwishin keikolla.

Tiedotteessa Nevalainen kertoo kärsivänsä unettomuudesta. Uniongelmien takia Nevalainen ei koe suoriutuvansa työstään haluamallaan tavalla.

– Olen jo useamman vuoden ajan elänyt ajoittaisen, hyvin vaikean unettomuuden kanssa, joka on ollut ei-toivottuna seuranani myös monilla kiertueillamme. Olen tehnyt parhaani saadakseni asian hallintaan tai ainakin tullakseni toimeen sen kanssa, Nevalainen kirjoittaa.

– Viimeisen kuukauden aikana minulle on käynyt selväksi, etten valitettavasti voi unettomuuden vuoksi suoriutua tällä hetkellä tehtävistäni muusikkona haluamallani ja musiikin ansaitsemalla täsmällisyydellä. Tästä johtuen olen päättänyt jättäytyä sivuun rumpalin tehtävistäni tulevan Nightwish-albumin ja kiertueen osalta. Olen edelleen mukana pyörittämässä yhtyeen toimintaa, mutta se rakkain ja tärkein, soittaminen, on toistaiseksi osaltani poissa kuvioista. Tulevaisuus näyttää, mitä tuleman pitää.

Nevalaisen tulee korvaamaan levyllä mm. Shallow the Sunista tuttu Kai Hahto.

Kuva: nightwish.fi / Christian Lessner

AnaGonda