Urheilu

Leland Irving loppukaudeksi KooKoo riveihin

Kanadalaismaalivahti Leland Irving siirtyy loppukaudeksi Kouvolan KooKooon rivistöön.

Kanadalaismaalivahti Leland Irwing torjuu jatkossa KooKoo rivistössä. (Kuva: Cbc.ca)

Kanadalaismaalivahti Leland Irwing torjuu jatkossa KooKoo rivistössä. (Kuva: Cbc.ca)

KooKoo on allekirjoittanut loppukautta koskevan sopimuksen kanadalaismaalivahti Leland Irving, 28, kanssa.

Irving on torjunut Suomessa aiemmin Helsingin Jokerien riveissä kaudella 2013–2014, jolloin miehen torjuntaprosentti 55 ottelussa oli 92,2. Vahti on pelannut urallaan myös muun muassa AHL:ssä, KHL:ssä ja 13 ottelua NHL:ssä.

Hän pelasi viime kauden AHL-joukkue Iowa Wildin rivistössä. Irving on Calgary Flamesin ykköskierroksen NHL-varaus kesältä 2006.

KooKoon ykkösmaalivahti Juha Järvenpää on vielä pitkään loukkaantunut ihan kevääseen asti.

– Kokemus Suomen Liigasta ja pelaajan vahva halu tulla osaksi KooKoo-perhettä tekivät hänestä meille parhaan vaihtoehdon, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi seuran verkkosivuilla.

Irving saapuu Suomeen tulevana perjantaina.

Kuva: Cbc.ca

Jokkeri