Urheilu

Karri Kivi Ilveksen päävalmentajaksi kausiksi 2016-18

Tampereen Ilves on tehnyt kaksivuotisen valmentajasopimuksen Karri Kiven kanssa. Kivi, 45, aloittaa Ilveksen päävalmentajana 1.5.2016, ja sopimus kattaa kaudet 2016-17 sekä 2017-18.
Porin Ässissä valmentajauransa aloittanut Karri Kivi johdatti joukkueen Suomen mestaruuteen kaudella 2012-13, minkä jälkeen hän aloitti Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana. Tammikuussa 2014 Pikkuleijonat voittivat nuorten maailmanmestaruuden kaatamalla MM-finaalissa isäntämaa Ruotsin. Ulkomailla Kivi on valmentanut KHL:ssä pelaavaa Traktor Tsheljabinskiä.

– 25 vuotta sitten lähdin Tampereelta maailmalle. Ilves oli nuorena minun seurani sekä jääkiekossa että jalkapallossa. Se vei silloin kaiken aikani, ja siitä lähtien olen ollut seurassa mukana. Ässät-pestin jälkeen tuli sellainen tunne, että Ilvekseen olisi joskus hienoa palata, kertoo Kivi.

– Valmentajana olen kunnianhimoinen. Haluan menestyä ja unohtaa menneet. Valmentaminen on minulle rajojen hakemista – nimenomaan uuden kokemista, luomista ja kehittymistä. Täytyy muistaa, että olen vasta alkutaipaleella valmentajana.

Vuosina 1988-91 Ilveksen liigajoukkueessa pelannut Kivi aloitti jääkiekkoilun Vehmaisten Ilveksen E-junioreissa vuonna 1978. Ilveksen juniori-ikäluokat läpi käynyt puolustaja pelasi Ilves-paidassa 125 SM-liigan runkosarjaottelua tehoilla 13+31=44 ja saavutti SM-hopeaa kaudella 1989-90.

– Ilves on kasvattanut paljon hyviä pelaajia, ja joistakin heistä on tullut myöhemmin myös erinomaisia valmentajia. Karri Kivi on tällainen valmentaja, ja olemme todella tyytyväisiä, kun saamme hänet takaisin Ilvekseen. Hän tietää hyvin, mihin on tulossa, ja me tiedämme, mitä Ilves saa. Hän on saavuttanut mestaruuksia valmentajana ja erityisesti haastavista lähtökohdista, kommentoi Ilveksen urheilujohtaja Juha Pajuoja.

– Ilveksen menestys vaatii tulevaisuudessakin monen pelaajan tasonnostoa ja uusien nuorten pelaajien läpimurtoa. Näitä asioita toteuttamaan Karri palkattiin. Kova perustyö ja innostus, mikä Karrilla on tätä roolia ja seuraa kohtaan, antavat hyvät lähtökohdat onnistumiselle, Pajuoja jatkaa.

Keväällä julkaistu maalivahtivalmentaja Markus Korhosen uusi sopimus kattaa ensi kauden, mutta muilta osin Ilveksen tuleva valmennusryhmä tullaan nimittämään myöhemmin.

– Nykyinen päävalmentaja Tuomas Tuokkola on tehnyt erinomaista työtä Ilveksessä. Olemme ottaneet isoja kehitysaskelia hänen ja muun valmennusryhmän ansiosta. Tämän kauden projekti on vielä kesken, ja haluamme päättää sen taas pykälää parempaan sijoitukseen kuin viime kaudella. Laitamme yhdessä kaiken peliin, jotta pystymme auttamaan sekä tukemaan valmennusta ja joukkuetta pudotuspelipaikan metsästyksessä, kertoo Pajuoja.

Ilves käyttää kolme pelaajaoptiotaan

Hyökkääjät Aleksi Mustonen ja Markus Jokinen sekä puolustaja yt jatkavat Ilveksessä ensi kaudellakin. Ilves käyttää kolmikon nykyisiin sopimuksiin sisältyneet optiot 2016-17-kaudesta. Karri Kiven valmentamaan Suomen alle 20-vuotiaiden maailmanmestarijoukkueeseen kuulunut Mustonen on tehnyt tällä kaudella 14 pelaamassaan ottelussa tehopisteet 3+6, Jokinen 15 ottelussa 2+1 ja Vittasmäki 19 ottelussa 2+6.

Ilveksellä on sopimukset ensi kaudesta yhden maalivahdin, viiden puolustajan ja kahdeksan hyökkääjän kanssa.

AnaGonda