Urheilu

Joonas Kuusela Hermekseen

Kokkolan Hermes on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen maalivahti Joonas Kuuselan kanssa. Sopimus astuu voimaan välittömästi ja Kuusela saapuu Kokkolaan jouluviikon jälkeen.

Kokkolan_Hermes

Joonas Kuusela aloitti kauden Kazakstanissa Arystan Temirtaun joukkueessa, mutta sopimus purettiin jo alkukaudesta ja Kuusela palasi Suomeen. Sen jälkeen maalivahti on harjoitellut omatoimisesti ja nyt Kokkola ja Hermes tarjoavat uuden mahdollisuuden. Viime kaudella Espoolaisen kiekkokoulun kasvatti pelasi liigaan nostetun Vaasan Sportin riveissä 45 ottelua päästettyjen maalien keskiarvolla 2.59/ottelu. Ennen Vaasan mestis vuotta Kuusela pelasi Lahden Pelicansissa monta vuotta ja sinä aikana myös liiga tuli tutuksi, sillä vyölle kertyi yhteensä 42 liigassa pelattua ottelua. Keväällä 2012 Kuusela sai mahdollisuuden Pelicans – maalilla ykkösvahti Niko Hovisen loukkaannuttua ja kausi päättyi loppuottelusarjassa häviöön JYP:ille, mutta tuotti kuitenkin Kuuselalle hopeisen liiga mitalin kaulaan.

Joonas Kuuselalle kaupunki ja jäähalli ovat täysin uusia tuttavuuksia. Viikon kuluttua Hermeksen uusi maalivahti pääsee tutustumaan uuteen kotikaupunkiinsa, seuraan ja jäähalliin.

-Ehdottomasti paras ratkaisu tähän väliin. Syyt Kokkolaan ja Hermekseen tulemiselle ovat puhtaasti urheilulliset. Seura pyrkii eteenpäin, suomisarjassa pelataan isoista asioista tänä vuonna ja minä haluan olla se maalivahti joka auttaa Hermestä tänä keväänä, Joonas Kuusela kommentoi tuore sopimus taskussaan

-Pelaamaan ja harjoittelemaan tulen Kokkolaan. Alkukausi Kazakstanissa oli vaikea ja nyt haluan uuden alun kaudelle. Tämä on hieno haaste, Kuusela lopettaa

Hermeksen maalivahtiosastoa täydennetään myös toisella sopimusmaalivahdilla lähiviikkojen aikana, sekä muitakin puutuvia palasia neuvotellaan niin että joukkue on valmis kohti kevään haasteita. Joukkueessa on tällä hetkellä yksi sopimusmaalivahti, seitsemän sopimuspuolustajaa, joista Topi Malkamäki lähtee vuodenvaihteessa armeijaan sekä neljätoista hyökkääjää.

Kokkolan Hermes Tiedote

AnaGonda