Jääkiekko

Hannu Pikkarainen Kiekkokopla-paitaan

Puolustaja Hannu Pikkarainen siirtyy loppukaudeksi Joensuun Kiekkokoplan riveihin.
34-vuotias puolustaja Hannu Pikkarainen pelasi alku kauden Liigaa Mikkelin Jukureiden riveissä 14 ottelua ja saalistaen ainoastaan kaksi syöttöpistettä.

Pikkarainen on kiekkoilut niin kotoisessa Liigassamme, kuin myös KHL:ssä, AHL:ssä, SHL:ssä, sekä DEL-liigassa.

Miehen palkintokaapista löytyy pääsarjan SHL:n hopeamitali kaudelta 2011 – 2012, sekä Liiga-pronssia HIFK:n paidasta kaudelta 2003 – 2004. Henkilökohtaisella tasolla hän oli SHL:n peliaikakuningas kaudella 2010-2011. Kautta aiemmin hän summasi aikuisuransa kovimmat pisteet MODO:n paidassa, kun 50:een otteluun kertyi peräti 43 (11+32) tehopistettä. Hän on myös edustanut Leijonia Euro Hockey Tourilla kaudella 2006-07.

– Mielenkiintoinen ja aika erikoinenkin haastehan tämä oli, halusin lähteä kokemaan tämän pikakomennuksen. Paljon olen urallani kokenut, mutta täytyyn myöntää ettei tällainen ollut käynyt aiemmin mielessäkään, toteaa Pikkarainen tiedotteessa.

Pikkarainen saapuu Joensuuhun huomenna tiistaina. Ensiesiintyminen Kiekkokoplan paidassa tapahtuu torstaina 22.2. kotikaukalossa, kun Kiekkokopla kohtaan pudotuspelien avausottelussa KaPa-51:n.

Lähde: facebook.com/Kiekkokopla
Kuva: liigaporssi.fi

Jokkeri