sunnuntai 16.12.2018  | Auli, Aulikki, Aada  PALJON ONNEA!! 
Kategoria: Jääkiekko

ENNAKKO: HCIK:n pelit jatkuu kotona

Julkaistu: 25.11.2018 kello 12:11
  18 luettu  Kommentit: 0

HCIK ja D-Kiekko kohtasivat viikko sitten Jyväskylässä LähiTapio Areenalla. Ottelu päättyi lopulta D-Kiekon voittoon.
Tänään sunnuntaina D-Gate Areenalla HC Indians Kaarina saa vieraakseen Suomen Ateenasta bussilastillinen terveitä ja menohaluisia nuoria. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat jo viikko sitten Jyväskylässä ja silloin D-Kiekon porukka oli pikkasen parempia numeroin 3-2.

Jyväskyläiset ovat keränneet pelaamastaan 19 ottelusta 41 pistettä. Tämä oikeuttaa sarjataulukossa viidenteen sijaan.

HCIK löytyy sarjastaulukosta sijalta kuusi. Pelattuja otteluita kaarinalaisilla on myös 20, joista mukaan on irronnut 38 pistettä.

Jyväskyläiset tyrmäsivät eilen Porissa Karhu HT:n peräti lukemin 1-13. Joukkueen tehomiehinä olivat ottelussa hyökkääjät Juho Nyman 4+3, Teemu Siironen 4+2, Ville Hakala 1+5, sekä puolustaja Joni Kallio 0+4.

Kaarinalaisten maalilla kotona aloittaa tutusti Kalle Hokkanen. Kolmosketjuun palaa pienen tauon jälkeen Jesse Virtanen.

Taistelu kolmesta sarjapisteestä käynnistyy D-Gate Areenalla kello 13:30.

SU 25.11. HCIK – D-Kiekko kello 13:30

Ottelu alkaa lauantaina D-Gate Areenalla jo kello 13:30. Ottelua on mahdollista seurata Ruutu + -palvelun kautta. Ottelua voi myös seurata pelkästään Tilastopalvelun kautta.

Jokkeri

Avainsanat: , ,



 Kirjoita kommentti & osallistu keskusteluun!

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

 Japyh.comin kommentointisäännöt

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

CAPTCHA * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.