Urheilu

Eljas Suoknuutti Porvoon Huntersin paitaan

Porvoon Hunters tiedottaa solmineensa sopimuksen hyökkääjä Eljas Suoknuutin kanssa.

suoknuuti_porvoon-hunters

Kuvassa Porvoo Hunterisin GM Markku Välimäki ja Eljas Suoknuuti. (Porvoonhunters.fi)

Suomi-sarjassa pelaava Porvoon Hunters on solminut loppukauden kattavan sopimuksen hyökkääjä Eljas Suoknuutin kanssa. Suoknuuti pelasi alkukaudesta Mestiksessä Kiekko-Vantaan rivistössä kahdeksan ottelua. Edellisellä kaudella Suoknuuti pelasi Mikkelin Jukureissa sekä A-junioreissa että edustusjoukkueessa.

Isokokoinen laituri Suoknuuti pelasi jo viime viikonloppuna Huntersin riveissä Porissa, jonka vuoksi eilen torstaina allekirjoitettiin loppukauden mittainen sopimus.

– Ei odoteta Eljaksesta mitään sateentekijää. Nuori kaveri, joka tulee meille kehittymään ja ottamaan seuraavaa askelta kohti ylempiä sarjoja. Saadaan tästä hyvää laajuutta ja kilpailutilannetta hyökkääjistöön ja totta kai rightin maila sekä iso koko ovat plussaa, kertoi Huntersin päävalmentaja Tero Määttä.

Kuva: Porvoonhunters.fi

Jokkeri